Arsenal-konkari ennustaa seuralle laihoja vuosia: ”Arsenalin ongelma ovat liian kiltit pelaajat”
Kuva: Getty Images
Tätä nykyä Sky Sportsin asiantuntijana työskentelevä Paul Merson ponnisti jalkapallomaailman huipulle Arsenalin junioreista ja pelasi myös seuran edustusjoukkueessa 11 kauden ajan. Mersonin viimeiseksi kaudeksi Arsenalissa jäi kausi 1996-1997, joka oli samalla ranskalaismanageri Arsène Wengerin ensimmäinen kausi seuran peräsimessä.
Vaikka 48-vuotias Merson epäilemättä toivoo kasvattajaseuralleen kaikkea hyvää, myöntää mies rehellisesti pelkäävänsä, että edessä on laihoja vuosia. 1-5 -tappio Bayern Münchenin vieraana keskiviikkona ei hyvää kuvaa nyky-Arsenalista jättänyt, ja Mersonin mukaan sijoittuminen neljän parhaan joukkoon Valioliigassa on ”Tykkimiesten” tulevaisuuden kannalta lähes elintärkeää.
– Jos Arsenal ei sijoitu neljän parhaan joukkoon, heistä tulee muutaman vuoden ajaksi pelkkä sivustaseuraaja. Alexis Sánchez lähtee, en usko Mesut Özilin jäävän ja monet muut ovat olleet seurassa pitkään. Jos tekee koko ajan samaa juttua, saa samoja tuloksia. Jos Arsenal ei sijoitu neljän parhaan joukkoon, en usko seuran saavan maailmanluokan pelaajia ensi kaudeksi, Merson arvioi Sky Sportsilla.
Mersonin mukaan yksi keskeinen Arsenalin ongelma on sen liian kilteissä pelaajissa.
– Mielestäni Arsène Wengerin suurin ongelma on, että hän hankkii kilttejä pelaajia. Joukkue saa selkäänsä ja he miettivät pukukopissa, että ”sepä ei tainnut mennä kovin hyvin”, Merson maalailee.
– Wenger ei ostaisi Roy Keanen kaltaisia pelaajia tai jotakuta, joka kyseenalaistaisi hänen taktiikkojaan tai kokoonpanovalintojaan. Hän haluaa ympärilleen mukavia pelaajia. Pelaajat mukavoituvat ja tuottavat hänelle pettymyksen, mutta silti juuri hän toi heidät joukkueeseen.
– Sama taru on jatkunut jo kolme neljä vuotta, mutta ottelu Bayern Müncheniä vastaan oli ensimmäinen kerta, kun Wenger näytti olevan todella hukassa. Hän aloitti jopa lehdistötilaisuuden sanomalla, että hän on pulassa. En ole nähnyt häntä sellaisena aiemmin. Yleensä hän on luottavainen ja löytää oikeat sanat.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Liverpool joutuu maksamaan Chelsealle miljoonakorvauksen teinilupauksesta
- Oliver Glasner kommentoi puhuttanutta McNeil-siirtosaagaa: “Olen pettynyt”
- Liam Rosenior raivostui silmin nähden – “Arsenal ei osoittanut kunnioitusta”
- Fantasy Premier League: GW25 – mitä kauden ensimmäinen tuplapeliviikko tarkoittaa managereille?
- Arne Slot kertoi mielipiteensä Liverpoolin jättihankinnasta
- Sky: Alex Oxlade-Chamberlain löytämässä uuden seuran
- Lehti: Arsenal keskusteli Bayern-pelaajan kanssa siirtoikkunan loppuhetkillä
- BBC: Manchester City ei usko Pep Guardiolan allekirjoittavan jatkosopimusta
- Manchester City vyöryi finaaliin – Newcastle koki täystyrmäyksen
- Jättipaukku: HJK jysäytti Manchester Cityn ulos
- Liverpool joutuu maksamaan Chelsealle miljoonakorvauksen teinilupauksesta
- Liam Rosenior raivostui silmin nähden – “Arsenal ei osoittanut kunnioitusta”
- Arne Slot kertoi mielipiteensä Liverpoolin jättihankinnasta
- The Athletic: Crystal Palacelta törkeää toimintaa siirtorajalla
- Sky: Alex Oxlade-Chamberlain löytämässä uuden seuran
- Oliver Glasner kommentoi puhuttanutta McNeil-siirtosaagaa: “Olen pettynyt”
- Fantasy Premier League: GW25 – mitä kauden ensimmäinen tuplapeliviikko tarkoittaa managereille?
- Lehti: Arsenal keskusteli Bayern-pelaajan kanssa siirtoikkunan loppuhetkillä
- Manchester City vyöryi finaaliin – Newcastle koki täystyrmäyksen
- Toimittaja: Kapteeni jättää Tottenhamin kesällä