Lähtöhuhuille piste – Wayne Rooney vahvisti jäävänsä Manchester Unitediin
Kuva: Getty Images
Viimeisten kuukausien aikana Wayne Rooneya on viety huhuissa sinne sun tänne, ja ennen kaikkea Kiinaan. Siirto kaukoidän kasvavaan sarjaan olisi edelleen mahdollinen, sillä Kiinan siirtoikkuna sulkeutuu vasta ensi tiistaina.
Nyt Manchester Unitedin kapteeni on kuitenkin pannut huhuille oma-aloitteisesti pisteen. Rooney lähetti medialle tiedotteen, joka tekee selväksi, että mies pelaa koko tulevan kesän Unitedin sotisovassa.
– Huolimatta muista seuroista minua kohtaan osoitetusta kiinnostuksesta haluan lopettaa spekulaatiot ja kertoa, että jään Manchester Unitediin, Rooney kirjoitti Goal.comin julkaisemassa tiedotteessa.
– Toivon voivani auttaa täysipainoisesti joukkuetta sen menestysjahdissa neljällä rintamalla. Tämä on seuralle jännittävää aikaa ja haluan olla jatkossakin osa sitä.
Wayne Rooney on pelannut tällä kaudella 17 valioliigaottelussa, joista kahdeksassa avauskokoonpanossa. Maaleja Rooney on tehnyt kaksi.
Toimittajan sana:
Wayne Rooneyn päätös oli lopulta odotettu, sillä olisihan seuran kaikkien aikojen parhaan maalintekijän poistuminen sivuovesta kesken kauden ollut jokseenkin omituista. Manchester Unitedin kokoonpano ei ole mitenkään erityisen laaja kevätkauden massiivista otteluruuhkaa ajatellen. Valioliigassa havitellaan vähintään sijoittumista neljän parhaan joukkoon, ensi sunnuntaina joukkue taistelee Liigacupin voitosta, Eurooppa-liigassa paikka neljännesvälierissä on jo saletti ja FA Cupissakin on pelejä edessä vielä yhdestä kolmeen. Varmasti Rooneykin tulee peliminuuttinsa saamaan. Mutta entäs ensi kausi? Rooneyn tiedotteessa ei puhuta päivämääristä eikä kausista mitään. Kiinnostusta Rooneyta kohtaan on kesälläkin takuulla valtavasti muun muassa USA:n ja Kiinan suunnalla. Onhan mies vaikkapa Kiinassa yksi suosituimmista jalkapalloilijoista. Ja saattaahan Euroopassakin olla yhä ottajia. Kesällä Rooneyn olisi luontevaa vaihtaa maisemaa. Tämän kauden pokaalintavoitteluissa käy miten käy, mutta rooli José Mourinhon joukoissa tuskin ensi kaudella tästä ainakaan kasvaa. Legenda kauniilla jäähyväisseremonioilla ja kultaisilla kädenpuristuksilla idän pikajunaan ja siirtomarkkinoilta uutta miestä Old Traffordille.LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Virgil van Dijk vaatii TV-asiantuntijoilta asiallista kritiikkiä: ”Et ajattele seurauksia tai pelaajien henkistä puolta”
- Athletic: Aston Villa selvisi säikähdyksellä – ykköskärki palaamassa sittenkin pian pelikentille
- Toimittaja: Newcastle asetti suuren hintalapun Sandro Tonalille
- Alan Shearer kertoi mielipiteensä Sandro Tonalin tilanteesta: ”Tiedämme, ettei jalkapallossa ole oikeaa lojaaliutta”
- Arne Slot halusi luottopelaajansa Liverpooliin – siirto ei toteutunutkaan: ”Ei ollut saatavilla”
- Liverpool joutuu maksamaan Chelsealle miljoonakorvauksen teinilupauksesta
- Oliver Glasner kommentoi puhuttanutta McNeil-siirtosaagaa: “Olen pettynyt”
- Liam Rosenior raivostui silmin nähden – “Arsenal ei osoittanut kunnioitusta”
- Fantasy Premier League: GW25 – mitä kauden ensimmäinen tuplapeliviikko tarkoittaa managereille?
- Arne Slot kertoi mielipiteensä Liverpoolin jättihankinnasta
- Liverpool joutuu maksamaan Chelsealle miljoonakorvauksen teinilupauksesta
- Liam Rosenior raivostui silmin nähden – “Arsenal ei osoittanut kunnioitusta”
- Arne Slot kertoi mielipiteensä Liverpoolin jättihankinnasta
- Fantasy Premier League: GW25 – mitä kauden ensimmäinen tuplapeliviikko tarkoittaa managereille?
- Oliver Glasner kommentoi puhuttanutta McNeil-siirtosaagaa: “Olen pettynyt”
- Arne Slot halusi luottopelaajansa Liverpooliin – siirto ei toteutunutkaan: ”Ei ollut saatavilla”
- The Athletic: Crystal Palacelta törkeää toimintaa siirtorajalla
- Sky: Alex Oxlade-Chamberlain löytämässä uuden seuran
- Lehti: Arsenal keskusteli Bayern-pelaajan kanssa siirtoikkunan loppuhetkillä
- Alan Shearer kertoi mielipiteensä Sandro Tonalin tilanteesta: ”Tiedämme, ettei jalkapallossa ole oikeaa lojaaliutta”