Suomalaispelaajan valmentajaa syytetään kiusaamisesta ja aggressiivisesta käytöksestä
Kuva: Getty Images
Valioliigasta viime kauden päätteeksi pudonnut Aston Villa on määrätty tekemään ”kunnon puhdistus ja rajuja muutoksia” seuran akatemiapelaajien hyvinvoinnin suojelemiseksi. Seura sai Valioliigalta varoituksen, kun sen alle 23-vuotiaiden joukkueen valmentajana toimiva Kevin MacDonald joutui tutkinnan kohteeksi ”kiusaamisesta, aggressiivisesta käytöksestä ja sopimattomasta kielenkäytöstä”.
MacDonaldin valmentamassa Aston Villan reservijoukkueessa pelaa myös suomalainen Joonas Sundman. Tammikuussa 19 vuotta täyttänyt suomalaispuolustaja esiintyi syksyn aikana seitsemässä Villan kakkosjoukkueen ottelussa.
Tutkinta MacDonaldin toimista käynnistyi, kun nimettömänä pysyttelevä junioripelaaja perheineen valitti tämän käytöksestä. Vaikka Aston Villa pelaakin tätä nykyä Mestaruussarjassa, osa MacDonaldin väitetyistä rikkomuksista tapahtui seuran edustusjoukkueen pelatessa vielä Valioliigassa. 56-vuotias skottivalmentaja toimi aiemmin Aston Villan ykkösjoukkueen apulaisvalmentajana ja on hoitanut myös päävalmentajan pestiä väliaikaisesti kahteen otteeseen – mukaan lukien viime kaudella.
Asiasta kertoneen The Daily Telegraphin mukaan Valioliigan asiantuntijat tarkkailevat Aston Villan organisaatiota tulevina kuukausina. Mikäli seura ei ryhdy tarpeellisiin toimiin tilanteen korjaamiseksi, voi Villalle koitua jatkoseuraamuksia.
MacDonaldin syytelistalla ovat henkinen kiusaaminen, pelaajien häpäiseminen joukkuekaverien edessä, pelaajaryhmästä eristäminen rangaistuksena, henkilökohtaiset loukkaukset sekä päivittäinen solvaava kielenkäyttö. Lisäksi pelaajia on käsketty haistattelujen säestämänä painumaan sisälle, kun he ovat pyytäneet lupaa jäädä tekemään ylimääräisiä harjoituksia varsinaisten treenien jälkeen.
Skotlantilainen MacDonald pelasi valtaosan pelaajaurastaan Leicesterissä. Hän voitti Liverpoolissa tuplamestaruuden kaudella 1985-1986. Valmennusuransa MacDonald aloitti lähes heti peliuran päätyttyä vuonna 1994.
LUE MYÖS:
- BBC: Mikel Arteta solmimassa massiivista jatkosopimusta
- Ilari Kangasniemi, 19, kertoo ensivaikutelmansa Leicesteristä: ”Se on vähän erilaista”
- Virgil van Dijk, 35, päätti jatkaa maajoukkueuraansa: ”Se oli valtava päätös”
- Paul Scholes kritisoi Manchester Unitedia: ”Minusta tätä on ikävä sanoa, mutta…”
- Liverpoolin luottopelaaja kertoi mielipiteensä tulevaisuudestaan
- Romano: Tottenham luottaa päävalmentajaansa surkeasta alkukaudesta huolimatta
- Thomas Tuchelille lisää huonoja uutisia – jopa viisi pelaajaa ulos Englannin ryhmästä
- Granit Xhaka sivuun neljän vuoden takaisten tapahtumien takia
- Manchester Unitedin hyökkääjä kärsii vanhasta vammasta – Carrick: ”Katsotaan, mitä tuleman pitää”
- Athletic: Cole Palmer jää sivuun Englannin maaotteluista
- Granit Xhaka sivuun neljän vuoden takaisten tapahtumien takia
- Paul Scholes kritisoi Manchester Unitedia: ”Minusta tätä on ikävä sanoa, mutta…”
- Liverpoolin luottopelaaja kertoi mielipiteensä tulevaisuudestaan
- Troy Deeney: Florian Wirtz ei näytä kuuluvan Valioliigaan
- Thomas Tuchelille lisää huonoja uutisia – jopa viisi pelaajaa ulos Englannin ryhmästä
- Romano: Tottenham luottaa päävalmentajaansa surkeasta alkukaudesta huolimatta
- Virgil van Dijk, 35, päätti jatkaa maajoukkueuraansa: ”Se oli valtava päätös”
- Manchester Unitedin hyökkääjä kärsii vanhasta vammasta – Carrick: ”Katsotaan, mitä tuleman pitää”
- Fulham-luotsi ymmällään tuomaritoiminnasta: ”Eivät antaisi Manchester Unitedin hävitä”
- Jamie Carragherilta suorat sanat Florian Wirtzistä: ”Ei mahtuisi minun Liverpooliini”