Zlatanin talloja avautui saamastaan pelikiellosta: ”Sitä tekoa ei hyväksyttäisi millään elämän osa-alueella”
Kuva: Getty Images
Manchester Unitedin kärkipelaajan Zlatan Ibrahimovićin tallomisesta viiden ottelun pelikiellon saanut Tyrone Mings on kommentoinut rangaistustaan Twitterissä.
– Olen äärimmäisen pettynyt FA:n päätöksestä määrätä minut viiden ottelun pelikieltoon vahingossa tapahtuneesta törmäyksestä Zlatan Ibrahimovićin kanssa, Bournemouthin puolustaja kirjoittaa.
– Missään vaiheessa ei ollut minkäänlaista tahallista tallomista tai liikettä, joka olisi viitannut siihen. Jalkani ei muuttanut liikerataa, enkä missään vaiheessa yrittänyt siirtää jalkaani hänen päätään kohti. Ainoa tavoitteeni oli palata puolustusasemiin, sellainen käytös ei kuulu minun peliini, hän lisää.
Mings on erityisen pettynyt siihen, että joidenkin mielestä hän vahingoitti tahallaan kanssapelaajaa.
– Se on teko, jota ei hyväksyttäisi millään elämän osa-alueella, saati sitten jalkapallokentällä. Se ei tulisi koskaan mieleeni.
Mings kiittää lopuksi Bournemouthia ja kaikkia seuran faneja, jotka ovat tukeneet häntä tämän viikon aikana.
Mingsiä kyynärpäällä huitaissut Ibrahimović määrättiin kolmen ottelun pelikieltoon. United ja Bournemouth päätyivät viime lauantain kohtaamisessa 1–1-pistejakoon.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Manchester City vyöryi finaaliin – Newcastle koki täystyrmäyksen
- Jättipaukku: HJK jysäytti Manchester Cityn ulos
- The Athletic: Crystal Palacelta törkeää toimintaa siirtorajalla
- Mikel Arteta otti kantaa Arsenalin loukkaantumistilanteeseen: ”Todella harvinainen vamma”
- Toimittaja: Kapteeni jättää Tottenhamin kesällä
- Athletic: West Ham -valmentajan sopimuksessa mielenkiintoinen pykälä
- Arsenal rynnisti Liigacupin finaaliin!
- Yllätysvalinta? Real Madridista potkut saanutta Xabi Alonsoa tuodaan Valioliigaan
- Pitkä poissaolo uhkaa – Valioliigan tähtihyökkääjä sivuun?
- Eddie Howe kertoi mielipiteensä Sandro Tonalin Arsenal-huhuista

- Virallista: Liverpool hankkii ranskalaistopparin suurella siirtokorvauksella
- Avainpelaaja jättämässä Manchester Cityn kesällä
- The Athletic: Crystal Palacelta törkeää toimintaa siirtorajalla
- Eddie Howe kertoi mielipiteensä Sandro Tonalin Arsenal-huhuista