Ander Herreran ulosajo tasoitti Chelsean tietä FA Cup-välierään
FA Cupin neljäs välieräjoukkue ratkottin Stamford Bridgellä maanantai-iltana. Arsenalin, Manchester Cityn ja Tottenhamin seuraksi neljän joukkoon eteni Chelsea.
Vierasjoukkue joutui antamaan peliin jo ennalta yhden suuren tasoituksen; Zlatan Ibrahimovic huitoi kyynärpäällään itsensä kolmen ottelun pelikieltoon Valioliigan Bournemouth-kohtaamisessa, eikä siis ollut José Mourinhon käytettävissä. Poissa hyökkäyspäästä olivat myös Anthony Martial ja Wayne Rooney. Marcus Rashfordin pelikuntoa arvuuteltiin vielä alkuillasta; lopulta nuorukainen löytyi avauskokoonpanosta.
Joukkueitten keskinäinen lähihistoria puhui selkeästi Chelsean puolesta.
Eden Hazard and Diego Costa (29)
Manchester United's starting XI (25)
Ensimmäinen kymppi pelattiin kovaa ja kiivastahtista jalkapalloa, kumpikaan ei vielä saanut selkeitä maalipaikkoja aikaan.
16. minuutilla Eden Hazard käänsi itsensä keskialuella nopeasti vapaaksi, juoksi koko United-puolustuksen läpi. Tiukka veto alanurkkaa kohti muutti juuri ja juuri riittävästi suuntaa David de Gean kädestä, ja tilanne valui kulmapotkuksi. Välittömästi kulman jälkeen Chelsea sai parikin loistavaa tekopaikkaa, jotka de Gea kuitenkin selvitti joukkueensa eduksi nopeilla reaktiotorjunnoilla.
19 minuutin kohdalla Ander Herrera blokkasi tylysti Hazardin etenemisen, ja Michael Oliver näytti espanjalaiselle varoitusta. Hazardia hoidettiin totuttuun tapaan pitkään kentän pinnassa, ja tämä palasi toimintaan.
De Gean lisäksi todella tiukkoja reaktioita tarvittiin kaikilta muiltakin – ottelun alkupuoli mentiin poikkeuksellisen kovaa vauhtia. Pelin tempo näkyi sen edetessä United-pelaajien vaikeutena pitää nopeasti kääntyileviä Hazardia ja Williainia aisoissa.
34. minuutilla United-pelaajalle nousi viimein toisen kerran kortti. Varoituksen saaja jälleen Herrera; punaiset alivoimalle. Rikkeen kohteena jälleen Hazard.
Mourinho reagoi tilanteeseen ottamalla Henrikh Mkhitarjanin vaihtoon, tilalle Marouane Fellaini.
Muutamaa minuuttia myöhemmin Antonio Valencia ajoi rajusti Marcos Alonson jaloille suoraan Antonio Conten edessä. Italialainen otti verbaalisesti todella rajusti yhteen Mourinhon kanssa kentän laidalla, ja Oliver joutui ottamaan managerit puhutteluun.
We don't think they were discussing the weather...
Follow: bbc.in/2nwycmX
#CHEMUN
Kiihkeiden vaiheitten jälkeen maalittomassa tilanteessa tauolle, joka tuli vieraille selkeästi kotijoukkuetta suurempaan tarpeeseen.
Heti toisen jakson alkuminuuteista alkaen Chelsea painoi tiukemmin ja tiukemmin United-päätyyn. 51. minuutilla se onnistui viimein maalinteossa, osuma N’Golo Kantén nimiin. Keskikenttämies sai pallon selkeästi rangaistusalueen ulkopuolella joukkueensa pitkän painostusjakson päätteeksi, ja laukoi sen voimalla oikeaan alakulmaan, 1-0.
Both at Stamford Bridge
Both against Manchester United
Chelsean ylivoima kentällä sai pelin paikoitellen näyttämään jääkiekolta. Se pakotti United-miehistön lähes kokonaan boksinsa sisään, siirteli palloa poikittain ja haki vetopaikkoja. Laukauksia maalin suuntaan satelikin, mutta suoraan sitä kohti siniset olivat 65 minuutin kohdalla ampuneet vasta kolmesti. Painostuksen keskeltä United haki luonnollisesti vastaiskupaikkoja, ja Rashford pääsikin kertaalleen kaksin Thibaut Courtoisin kanssa. Belgialainen veti pidemmän korren hyvällä vastaantulolla – hänen olikin aika saada vaihteeksi liikuntaa.
78. minuutilla Unitedin väsymys ja turhautuminen teki kipeää Victor Mosesin nilkassa, kun Ashley Young kopautti tätä rumasti myöhässä nilkoille. Huolimatta Valencian aiemmista yrityksistä, oli Young vasta toinen varoitettu vieraitten pelaaja.
Chelsea ei kuitenkaan vyörytyksestään huolimatta saanut vapauttavaa 2-0-osumaa aikaan. Toki se oli puolustanut tällä kaudella yhden maalin johtoa todella moneen otteeseen aiemminkin. Tänään se onnistui siinä tavalla, joka pitää kahden pokaalin tavoittelun edelleen hengissä.
- ESPN: Suurseura tiedustellut Erik Ten Hagista – tämä on Man United -managerin kanta tulevaisuudestaan
- Valioliigaan yhdistetty mestarivalmentaja jää nykyiseen seuraansa
- Tämä Erling Haalandin reaktio ärsytti nyt Roy Keanea – ”Hemmoteltu kakara”
- Valioliiga-tuomarille laitetaan kamera mukaan Manchester Unitedin otteluun
- West Ham sopuun uuden managerin kanssa
- Tottenham-kaksikko otti yhteen – näin kommentoi Ange Postecoglou
- Erik ten Hag on Bayern Münchenin kiikarissa
- Pierre-Emerick Aubameyangilta suorat sanat Chelseasta: ”Olin niin pettynyt”
- Liverpool aiheutti Tottenhamille jo neljännen peräkkäisen tappion Valioliigassa – UCL-paikka menossa sivu suun
- Harry Maguire loukkaantui – FA Cupin finaali vaarassa
- Pierre-Emerick Aubameyangilta suorat sanat Chelseasta: ”Olin niin pettynyt”
- Chelsea-pelaaja haluaa jäädä lainaseuraansa sarjanousun jälkeen – ”Olen sanaton”
- Harry Maguire loukkaantui – FA Cupin finaali vaarassa
- Liverpool aiheutti Tottenhamille jo neljännen peräkkäisen tappion Valioliigassa – UCL-paikka menossa sivu suun
- Valioliigan nousunsa varmistanut Ipswich sai onnittelupuhelun maailmankuululta kannattajaltaan – ”Missä olet äijä?”
- Guardian: West Ham löytänyt korvaajan David Moyesille – lähellä yhteisymmärrystä
- Erling Haaland kuittaili Roy Keanelle neljän maalin iltansa jälkeen – ”En välitä”
- Erik ten Hag on Bayern Münchenin kiikarissa
- Arsenalin tähden pysyvä siirto varmistumassa
- AS: Atléticon toppari siirtymässä Aston Villaan