Lehti: Valioliiga tutkii Liverpoolin väärinkäytöksiä – yrittikö Liverpool värvätä 12-vuotiaan sääntöjenvastaisesti?
Kuva: Getty Images
Liverpoolia tutkitaan The Telegraphin mukaan 12-vuotiaan Stoke-juniorin värväämisestä seuraan ilman, että Stoke tiesi Liverpoolin ja juniorin perheen käymistä keskusteluista.
Liverpoolin väitetään syyllistyneen toiseenkin väärinkäytökseen, kun seuran oma juniori siirtyi Manchester Cityyn. Molemmat tapaukset sattuivat viime kesänä.
Stoken juniorin kohdalla puhutaan Pottersin lupaavimpiin kuuluvasta pelaajasta, jonka yksityiskoulun Stoke maksoi. Pojan kintereillä ollut Liverpool lupasi pojan vanhemmille saman, mutta siirron jälkeen seura rikkoikin lupauksen. Poolin päätös tiettävästi johtui siitä, että noihin aikoihin tuli voimaan uusi sääntö, jonka mukaan seuran on maksettava koulut kaikille junioreilleen tai ei kenellekään. Näin ollen pojan vanhemmat ovat nyt tuhansien puntien veloissa.
12-vuotiaan pojan oma ”ura” on lisäksi pahasti tauolla. Hän kun ei saa pelata, ennen kuin Stokelle on maksettu 49 000 punnan (57 000 euroa) suuruinen kompensaatioraha.
Kompensaatiorahaan liittyvä ongelma ei koske vain Liverpoolia. Englantilaisessa juniorifutiksessa pelaajat (eli käytännössä pelaajien vanhemmat) allekirjoittavat joko lomakkeen YD10 tai YD7. Jos on allekirjoitettu lomake YD10, ostava seura on velvoitettu kompensaatiomaksuun. Haasteellista se on siksi, etteivät vanhemmat monessa tapauksessa ole täysin tietoisia siitä, mitä he oikeastaan allekirjoittavat.
Englannissa on tiettävästi runsaasti esimerkkejä ihan tavallisista jalkapalloa pelaavista lapsista, jotka haluaisivat syystä tai toisesta vaihtaa seuraa. Se vain ei onnistu, jos ei mikään seura ole valmis maksamaan usein tuhansien tai kymmenientuhansien puntien kompensaatiomaksua.
”Järkyttävä esimerkki”
Telegraph haastatteli nimettömänä pysyvää henkilöä, jolla lehden mukaan on hyvä käsitys meneillään olevasta tutkinnasta, jossa Valioliiga selvittää Liverpoolin toimia. – Tämä on järkyttävä esimerkki siitä, miten valioliigajalkapallossa lapsia käytetään hyväksi, lähde sanoi. – Tämä poika ei ole tehnyt mitään väärää, mutta hänet on jätetty ”heitteille”. Hänen vanhempansa joutuvat maksamaan yksityiskoulun laskun, johon heillä ei ole varaa. – Koko tapaus on todella häpeällinen. Kaikki Valioliigassa ja noissa molemmissa seuroissa tietävät, mitä on ollut meneillään. Tällainen toiminta pitää saada pois lajista. – Kaikki tietävät, miten lasten elämä ja koulutus pilataan, kun luvataan jalkapallossa pyöriviä rahoja. Sen on loputtava. Telegraphin mukaan Liverpool, Stoke ja Valioliiga eivät ole kommentoineet lehdelle tapausta. Tässä vaiheessa ei tiedetä, millainen rangaistus Poolia mahdollisesti odottaa. Juttua ja jutun otsikkoa muokattu 24.3. klo 11.00. Liverpoolin ei epäillä syyllistyneen salakuunteluun, vaan se on yrittänyt värvätä junioripelaajan riveihinsä saamatta keskusteluihin pelaajan vanhan seuran lupaa.LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Virallista: Oliver Glasner jättää Crystal Palacen kesällä
- BBC: Nottingham Forest haluaa purkaa Arsenal-pelaajan lainan
- Marc Guéhi siirtyy Man Cityyn jo tammikuussa – tuhti siirtokorvaus
- Manchester Cityn kapteeni on pian vapaa agentti – Juventus kiinnostunut
- ”Hän on tärkeä minulle” – Arne Slot iloitsee Salahin paluusta kohujen jälkeen
- Fabrizio Romano: Man City lähellä isoa pelaajahankintaa!
- Kaupalle sinetti: Hollannin maajoukkuehyökkääjä siirtyy Aston Villasta Italiaan
- Newcastlelle surkeita uutisia – luottopelaaja kolmeksi kuukaudeksi sivuun pelikentiltä
- Chelsea-laina pantiin poikki – Brightonin pelintekijä seuraavaksi Leedsiin
- Rooney puolustaa Manchester Unitedin ratkaisua: ”Huippumanagereita ei ole saatavilla”
- Marc Guéhi siirtyy Man Cityyn jo tammikuussa – tuhti siirtokorvaus
- BBC: Nottingham Forest haluaa purkaa Arsenal-pelaajan lainan
- Virallista: Oliver Glasner jättää Crystal Palacen kesällä
- Manchester Cityn kapteeni on pian vapaa agentti – Juventus kiinnostunut
- Rooney puolustaa Manchester Unitedin ratkaisua: ”Huippumanagereita ei ole saatavilla”
- Fabrizio Romano: Man City lähellä isoa pelaajahankintaa!
- Huh huh: Liam Roseniorin neronleimaus teki Chelsean ja Arsenalin välierästä trillerin
- BBC: West Ham haluaa Chelsean maalivahdin
- Chelsea-laina pantiin poikki – Brightonin pelintekijä seuraavaksi Leedsiin
- ”Hän on tärkeä minulle” – Arne Slot iloitsee Salahin paluusta kohujen jälkeen