Marc Wilmots aikoo houkutella Yaya Tourén takaisin maajoukkueeseen: ”Kokemusta tarvitaan”
Kuva: Getty Images
Tiistaina Norsunluurannikon päävalmentajaksi nimitetty Marc Wilmots on ilmoittanut, että hän aikoo ensitöikseen houkutella Manchester Cityn Yaya Tourén takaisin maajoukkueeseen. Touré ilmoitti syyskuussa sosiaalisen median välityksellä lopettavansa maajoukkueuransa.
Tuolloin menestynyt keskikenttämies oli ajautunut Cityssä täydelliseen pattitilanteeseen ja seurasi kaikki ottelut katsomosta käsin. Nyt tilanne on kuitenkin muuttunut.
Touré on esiintynyt maajoukkueessa viimeksi noin vuosi sitten. Kilpailullisissa otteluissa hänet nähtiin maajoukkuepaidassa edellisen kerran alkuvuonna 2015, kun Norsunluurannikko valloitti Afrikan mestaruuden.
– Tiedän, kuinka tärkeää on, että kokoonpanossa on kokeneita pelaajia. Ei Tourén ura vielä ohi ole, meidän täytyy saada hänet takaisin, Wilmots julisti BBC:n mukaan.
– Yaya Tourén tapaus on ensimmäisiä tehtäviäni. Näin hänen viimeiset kaksi otteluaan, joissa hän pelasi Manchester Cityn keskikentän pohjalla. Hän on aina mahtava ja fyysisesti todella hyvä, Wilmots kehuu.
– Menen tapaamaan häntä ja juttelen hänen kanssaan.
Wilmots oli pelaajaurallaan Belgian tärkeimpiä hyökkääjiä. Hän valmensi viime vuoden EM-kisoissa kotimaataan, mutta sai potkut Belgian kehnon menestyksen takia. Norsunluurannikon maajoukkueeseen hän sitoutui kaksivuotisella pestillä.
– Norsunluurannikolla on todella hyvä pelaajasukupolvi. Kun haastetta tarjottiin minulle, ajattelin, että mikä ettei?
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Newcastle löysi korvaajan Anthony Gordonille – yli 50 miljoonaa tiskiin
- Valioliigaseura antoi potkut valmentajalleen – tässä on korvaaja
- Jättihankinta! Valioliiga-tähti Tottenhamiin historiallisella summalla
- Jättidiili – Brighton kaappasi Tottenhamin tähtitopparin
- Virallista: Chelsea hankki uuden laitapuolustajan – hintalappu yli 50 miljoonaa euroa
- Chelsea hankkimassa laitapuolustajan – neuvottelut käynnissä
- Toimittaja: Mohamed Salah herättää kiinnostusta Saudi-Arabiassa – neuvottelut käynnissä
- BBC: Arsenal kiinnostunut Ranskan MM-tähdestä
- Nyt tuli paljastus – Jürgen Klopp valmis jättipestiin!
- Virallista: Frank Lampard jatkosopimukseen Coventryn kanssa
- Nyt tuli paljastus – Jürgen Klopp valmis jättipestiin!
- Athletic: Tottenham maksaa sata miljoonaa euroa keskikenttäpelaajasta
- BBC: Arsenal kiinnostunut Ranskan MM-tähdestä
- Telegraph: Aston Villa asetti jättimäisen hintalapun tähdelleen
- Toimittaja: Nottingham Forest hamuaa Liverpoolin tähtipelaajaa
- Virallista: Enzo Maresca on Man Cityn uusi päävalmentaja – Chelsea latasi suorat sanat ex-luotsistaan
- Manchester Unitedin pelaaja loukkaantui: ”Sain pahimman mahdollisimman vamman, minkä pelaaja voi saada”
- Toimittaja: Mohamed Salah herättää kiinnostusta Saudi-Arabiassa – neuvottelut käynnissä
- Virallista: Frank Lampard jatkosopimukseen Coventryn kanssa
- Chelsea hankkimassa laitapuolustajan – neuvottelut käynnissä