TOP 5: Nämä pelaajat taistelevat Valioliigan maalikuninkuudesta
Valioliigakausi vuosimallia 2026-27 potkaistaan käyntiin perjantaina.
Kausi käynnistyy hallitsevan mestarin ottelulla, kun Arsenal isännöi Coventrya Lontoossa. Ottelu käynnistyy Suomen aikaa klo 22.00.
Valioliiga.com julkaisee kauden alla erilaisia TOP-listauksia muun muassa potentiaalisista maalikuninkaista, mielenkiintoisimmista pelaajista ja suurimmista mestariehdokkaista.
Ensimmäiseksi luvassa on potentiaaliset maalikuninkaat.
Valioliiga.com arvioi Manchester Cityn Erling Haalandin juhlivan tälläkin kaudella maalikuninkuutta, mutta Haaland ei suinkaan taistele yksinään maalikuninkuudesta.
Erling Haaland
Haaland lähtee kauteen ylivoimaisena ennakkosuosikkina.
Haaland on pelannut neljä kautta Valioliigassa, ja napannut kolmesti maalikuninkuuden itselleen. Mikään ei suoranaisesti viittaa siihen, ettei Haaland voittaisi sitä tälläkin kaudella, vaikka Manchester City lähteekin poikkeuksellisesti altavastaajan asemasta mestaruustaistoon.
Haaland iski viime kaudella 27 maalia Valioliigassa. Jos pysyy kunnossa, ei 30 maalin rajapyykin rikkominen ole utopiaa – päinvastoin. Manchester Cityn tärkein pelaaja ja tukipilari.
Mikä tärkeintä, saanee Jérémy Dokun ja Antoine Semenyon kaltaisilta pelaajilta niin paljon maalipaikkoja kauden mittaan, että tuolla viimeistelytaidolla- ja varmuudella maaleja tulee kuin itsestään.
Wildzin kerroin Erling Haalandin maalipörssivoitolle: 1.65
Igor Thiago
Brasilialaishyökkääjä pelasi ensimmäisen kokonaisen kautensa Valioliigassa vakavan polvivamman jälkeen.
Kausi oli todellinen jymymenestys. Thiago iski peräti 22 maalia Valioliigassa ja sijoittui maalipörssissä toiseksi.
Pitää paikkansa, että maaleista jopa kahdeksan syntyi pilkulta, mutta siitä huolimatta Thiago osoitti toistuvasti vaarallisuutensa boksissa. Fyysisesti vahva jässikkä suoriutuu loistavasti boksin sisällä, löytää itsensä toistuvasti oikeasta paikasta ja viimeistelee laadukkaasti.
Thiago aloitti viime kaudella vain yhden ottelun penkiltä, ja tälläkin kaudella vastuu nousee valtavaksi. Thiago on Brentfordin hyökkäyspään tärkein pelaaja ja pelannee viikosta toiseen ysikymppisiä. Ei yllättäisi, vaikka rikkoisi jälleen 20 maalin rajapyykin.
Wildzin kerroin Igor Thiagon maalipörssivoitolle: 11.00
Alexander Isak
Jos Isak pysyy kunnossa, kisaa hän maalikuninkuudesta.
Ruotsalaiskärjen viime kausi meni täysin penkin alle sääri- ja lihasvammojen vuoksi ja hän kellotti vain 702 peliminuuttia Valioliigassa. Viime kauden peliesityksille on turha antaa juurikaan painoarvoa, sillä Isak ei päässyt missään vaiheessa huippukuntoon ja se näkyi.
Isak on kunnossa ollessaan huippulaadukas hyökkääjä Valioliigaan. Jos palvelu pelaa, Isak saa toistuvasti maalipaikkoja ja Liverpoolin pelaaminen kulkee, ei 20 maalin ylittäminen ole suinkaan haihattelua – ennemminkin jopa todennäköistä.
Isak näytti kesän MM-kisoissa olevansa varsin hyvässä fyysisessä kunnossa, ja hyökkääjä löytänee itsensä heti kättelyssä Liverpoolin avauskokoonpanosta.
Wildzin kerroin Alexander Isakin maalipörssivoitolle: 10.00
Viktor Gyökeres
Gyökeresin ensimmäinen kausi Arsenalissa ei sujunut ruusuilla tanssien, vaikka lopulta taululta löytyikin varsin hyvät tehot.
Gyökeres viimeisteli tammikuun loppuun mennessä vain viisi maalia Valioliigassa, mutta pelasi tehokkaan loppukauden ja iski lopulta 14 maalia Valioliigassa.
Pitää paikkansa, että kausi olisi voinut olla paljon parempikin, eikä Gyökeres välttämättä onnistunut vastaamaan jättimäisiin odotuksiin, mutta hyökkääjä jätti itsestään hyvän kuvan kevätkaudella.
Ruotsalaishyökkääjä oli läpi kesän siirtohuhujen kohteena, mutta Mikel Arteta halusi pitää hänet joukkueessaan, ja Gyökeres pelaa alkavallakin kaudella Arsenalissa.
Gyökeres aloittanee kauden Arsenalin ykköskärkenä. Jos jatkaa yhtä hyvässä iskussa kuin viime kauden jälkimmäisellä puoliskolla, on Gyökeresillä eväät ainakin 15 maalin kauteen. Maalikuninkuus on haihattelua, mutta siitäkin huolimatta kärjeltä on lupa odottaa hyvää kautta.
Wildzin kerroin Viktor Gyökeresin maalipörssivoitolle: 20.00
João Pedro
Pedro viimeisteli viime kaudella 15 maalia Valioliigassa.
On syytä huomioida, että kaikki olivat pelitilannemaaleja, eikä Pedro laukonut viime kaudella ainuttakaan rangaistuspotkua Valioliigassa.
Pitkälti Chelsean kärjessä pelannut Pedro on mielenkiintoinen pelaajaprofiili ja kuuluu tälläkin kaudella joukkueen ehdottomiin avainpelaajiin, vaikka valmentaja onkin vaihtunut.
Xabi Alonson on määrä peluuttaa Pedroa puhtaana kärkenä, ja nähtäväksi jääkin, miten hyvin joukkue kykenee luomaan hyökkääjälleen maalipaikkoja.
Pedro valittiin viime kaudella syystäkin Chelsean vuoden pelaajaksi, ja oli suorastaan kummallista, miten hyökkääjää ei valittu Brasilian MM-kisajoukkueeseen. Pedro on saanut siten kokonaisen harjoituskauden alleen, ja sen on syytä näkyä pelikentillä heti kauden alkumetreillä. Pedrolta odotetaan isoa kasaa maaleja.
Wildzin kerroin João Pedron maalipörssivoitolle: 18.00
LUE MYÖS
- Uusi ennätys rikki – Max Dowman, 16, teki kaksi maalia liigacupissa
- Espanjassa noustiin Bobby Charltonin historiallisiin lukemiin
- Man Unitedille raju uutinen – iso menetys uhkaa
- Romano: tässä on Yves Bissouman uusi seura
- Lähde: Kaksi suurseuraa Arsenalin laitahyökkääjän perässä
- Jamie Carragher nimesi Valioliiga-historian parhaat wingbackit
- Alan Shearer Bruno Fernandesin tempusta: ”Se oli säälittävää”
- Liverpool-luotsi Andoni Iraola: Ymmärrän kannattajien turhautumisen
- Christopher Nkunku puhui ongelmistaan Chelseassa
- Murskavoitto Valioliigassa – Newcastle jäi jyrän alle
- Murskavoitto Valioliigassa – Newcastle jäi jyrän alle
- James Milner palaa Liverpooliin – tässä roolissa
- Alan Shearer Bruno Fernandesin tempusta: ”Se oli säälittävää”
- Lehti: Liverpool kiikaroi jo seuraavaa vahvistusta Barcelonasta
- Roberto De Zerbiltä tyly kommentti kohupelaajasta
- Man Unitedille raju uutinen – iso menetys uhkaa
- Liverpool-luotsi Andoni Iraola: Ymmärrän kannattajien turhautumisen
- Gary Neville kertoi – yksi joukkue voi haastaa Arsenalin Valioliigan mestaruustaistossa
- Christopher Nkunku puhui ongelmistaan Chelseassa
- Jamie Carragher nimesi Valioliiga-historian parhaat wingbackit