Sunderland saamassa tärkeää apua sairastuvalta – Vastustajan toppari nimesi hankalimmaksi hyökkääjäksi
Kuva: Getty Images
Valioliigan sarjajumbo Sunderlandin selviytymistaistelu koki tammikuussa kovan kolauksen, kun raamikas nigerialainen hyökkääjä Victor Anichebe joutui polvivamman takia yli kahdeksi kuukaudeksi syrjään. Nyt Anichebe on kuitenkin lähellä paluuta kentille, mahdollisesti jo viikonlopun tärkeässä vierasottelussa Watfordia vastaan.
Sunderland on valahtanut jo seitsemän pistettä putoamisviivan alapuolelle. Huhtikuussa sillä on edessään kuusi sarjaottelua, joista viidessä on vastassa tällä hetkellä sarjataulukon alemmalla puoliskolla majaileva joukkue.
28-vuotias Anichebe teki kaikki kauden kolme maaliaan marraskuussa ja oli osaltaan auttamassa Sunderlandia sen kauden valoisimmalla jaksolla. Sunderland voitti neljä marras-joulukuun seitsemästä ottelustaan, mutta sen jälkeinen loukkaantumissuma sai koneen jälleen hyytymään.
Mikäli Anichebe on jo viikonloppuna pelikunnossa, herättää se kauhua ainakin Watfordin 26-vuotiaassa topparissa Christian Kabaselessa. Belgialainen pelaa ensimmäistä kauttaan Valioliigassa, ja nimeää yllätyksellisesti Anicheben tähän saakka hankalimmaksi vastustajakseen.
– Olin henkisesti valmis, kun saavuin Englantiin. Pelien nopeus ei tuottanut minulle vaikeuksia, vaikka hyökkääjät ovatkin nopeampia kuin Belgiassa, Kabasele vakuuttaa RTBF.be:n haastattelussa.
– Sergio Agüeron, Diego Costan tai Sadio Manén kanssa väännettäessä ei saa nukahtaa sekunniksikaan, joten tarvitsen kykyäni juosta ohitseni juosseet hyökkääjät kiinni. Vastustajan pelaajista eniten vaikeuksia minulle on kuitenkin tuottanut Victor Anichebe.
Lähde: Sunderland Echo
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Enzo Maresca vahvisti: Chelsea-hyökkääjät palaavat kokoonpanoon viikonlopun huippuottelussa
- Thomas Frank: Tottenham-pelaajien pidettävä itsestään huolta jouluna – ”Meillä olisi isompi ongelma, jos…”
- Arsenal eteni rangaistuspotkuilla liigacupin välieriin – Arteta ylpeä yhdestä asiasta: ”Kun sellaista tapahtuu…”
- Arsenal ja Crystal Palace järjestivät trillerin puolivälierässä
- Mediatiedot: Tässä on Antoine Semenyon todennäköisin ostaja
- The Athletic: Taas uusi seura supertähden perässä
- Alexander Isakin vammasta lisätietoja – valmentajat erimielisiä
- Nottingham Forestin kesähankinta jäänyt vaille vastuuta – kosiskellaan nyt takaisin kotimaahan
- Meneekö jo överiksi? – Rasmus Højlund paljasti mielipiteensä Man Utd -ajoista
- Mohamed Salah pelasti Egyptin shokkitappiolta
- Arsenal ja Crystal Palace järjestivät trillerin puolivälierässä
- Meneekö jo överiksi? – Rasmus Højlund paljasti mielipiteensä Man Utd -ajoista
- Mediatiedot: Tässä on Antoine Semenyon todennäköisin ostaja
- Mohamed Salah pelasti Egyptin shokkitappiolta
- The Athletic: Taas uusi seura supertähden perässä
- Nottingham Forestin kesähankinta jäänyt vaille vastuuta – kosiskellaan nyt takaisin kotimaahan
- Alexander Isakin vammasta lisätietoja – valmentajat erimielisiä
- Aston Villalle kritiikkiä aivovammajärjestöltä Emi Martínezin tilanteesta
- Sean Dyche haluaa ex-luottopelaajansa Nottingham Forestiin
- Xavi Simons pyysi anteeksi taklaustaan – näin kommentoi Virgil van Dijk