Arsenalin hyökkääjä Alexis Sánchez toivoo pysyvänsä seurassa sopimuskauden loppuun saakka, uutisoi London Evening Standard. Chileläinen Sánchez, 28, on yksi Arsenalin tärkeimmistä pelaajista. Hänen kerrotaan tienaavan Emiratesilla 130 000 puntaa eli noin 150 000 euroa viikossa. Nykyistä sopimusta on jäljellä enää 14 kuukautta, eivätkä neuvottelut jatkopestistä ole edenneet. Lontoolaislehden mukaan Arsenal vaatii Sánchezista noin 50 miljoonan punnan eli 58 miljoonan euron siirtosummaa, mikäli mies ei rustaa nimeään uuteen sopimukseen. Pelaaja itse kuitenkin vihjaa, että olisi valmis jatkamaan Arsenalissa sopimuksen päättymiseen asti. Sen jälkeen hän olisi vapaa vaihtamaan seuraa ilmaiseksi. – Olen onnellinen Lontoossa ja toivon pysyväni Arsenalissa sopimuskauden loppuun asti. Haluaisin pysyä kaupungissa ja joukkueessa, mutta sellaisessa voittajajoukkueessa, jolla on voittajamentaliteetti, Sánchezin kerrotaan todenneen chileläislehti Publimetrolle. Sánchez on takonut Tykkimiehille tällä kaudella 22 maalia 38 ottelussa.

LUE MYÖS: