Stoke-hyökkääjä Saido Berahino kärsi kuluvan kauden aikana kahdeksan viikon pelikiellon huumekäryn vuoksi. Berahino edusti tuolloin vielä West Bromwich Albionia.

23-vuotias hyökkääjä on sittemmin ollut vaitonainen asian suhteen. Aiemmin Berahino kertoi, ettei kukaan tiedä tarinan koko totuutta (lue lisää).

Nyt Berahino on kertonut BBC:n haastattelussa, että hän ei ole itse käyttänyt mitään huumausaineita. Taustalla oli joku toinen henkilö yökerhossa.

– Pelikiellon saaminen tuollaisesta on jotain, mitä on hyvin vaikeaa käsitellä, Berahino aloitti.

– Lähdet ulos, et tiedä ketä on ympärilläsi ja on myös ihmisiä, jotka yrittävät saada sinut. Tietenkin, olin yökerhossa, joten nostan käteni ollessani edesvastuuton.

– Siitä lähtien asiat syöksyivät. Tähänkään päivään mennessä, en vieläkään ymmärrä kuka haluaisi tehdä minulle niin.

Kielletyn aineen määrä oli Berahinon mukaan hyvin alhainen. Tämä tukee hyökkääjän mielestä hänen tarinaansa, jonka mukaan hänen juomaan laitettiin huumaavia aineita.

23-vuotias hyökkääjä teki Stoken kanssa tammikuussa viisivuotisen sopimuksen.