Irlannin päävalmentajan ja Ronald Koemanin sanasota jatkuu – ”Syyttelypelin mestari”
Kuva: Getty Images
Irlannin päävalmentaja Martin O’Neill jatkoi sanasotaansa Everton-valmentaja Ronald Koemanin kanssa.
Koeman suuttui Irlannin valmentajalle, joka päätti laittaa juuri loukkaantumisesta toipuneen James McCarthyn avauskokoonpanoon MM-karsintaotteluun Walesia vastaan. Everton-pelaaja loukkaantuikin uudelleen jo alkulämmittelyn aikana.
Tämän jälkeen valmentajat ovat antaneet useita kommentteja toisistaan. Lähinnä Koeman on syyttänyt O’Neilliä McCarthyn loukkaantumisesta.
O’Neill kuitenkin vastasi hollantilaiselle Irlannin jalkapalloliiton tiedotteessa.
– Jälleen kerran Evertonin valmentaja, syyttelypelin mestari, on kommentoinut tätä aihetta. Hän on kritisoinut sekä minua että McCarthya. Ehkä Evertonin alkukauden ohjelma toisi tilanteeseen hieman valaistusta.
Irlannin valmentaja kehui Everton-pelaajan olleen loistava kesän EM-kisoissa, joista hän palasi todella lyhyen tauon jälkeen seurajoukkueensa mukaan.
– Hän sai todella lyhyen tauon ja pelasi kolmessa harjoitusottelussa kahdeksan päivän sisään. Tätä ennen hän oli ollut joukkueen harjoituksissa mukana vain 11 päivää. Ylikuormitusta?
O’Neill myös antoi vielä lisää palautetta Evertonin suuntaan.
– James pelasi maajoukkueensa kanssa viimeksi 9. lokakuuta 2016. Tuosta on melkein puolivuotta ja tuona aikana pelaaja on ollut täysin Evertonin valvonnan alla.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Athletic: Arsenal-pelaaja joutuu leikkaukseen – seura etsii korvaajaa siirtoikkunan loppuhetkillä
- Manchester City menetti pisteitä Valioliigassa – Tottenham-hyökkääjä iski upean maalin
- Michael Carrick otti kantaa Patrick Dorgun loukkaantumiseen
- Athletic: Crystal Palace myymässä maalitykkinsä Italiaan
- Draamaa Manchester Unitedin ottelussa – kaksi maalia lisäajalla
- Fabrizio Romano: Glen Kamara herätti kiinnostusta Englannissa – Rennes hylkäsi tarjouksen
- Virallista: Manchester City -maalivahti vaihtaa seuraa Valioliigan sisällä
- Leeds panee kovan kovaa vastaan Valioliiga-seurojen välisissä neuvotteluissa
- Virallista: Lisää ruotsalaisväriä Valioliigaan
- Crystal Palace -kärki odottaa lupaa siirrolle – tästä homma kiikastaa
- Athletic: Arsenal-pelaaja joutuu leikkaukseen – seura etsii korvaajaa siirtoikkunan loppuhetkillä
- Sky: Liverpool on ostoksilla Koillis-Englannissa