Euroopalle vain murusia laajennettujen MM-kisojen paikkajaossa – Viimeiset paikat jakoon playoff-turnauksessa
Kuva: Getty Images
Kansainvälinen jalkapalloliitto Fifa on julkistanut ehdotuksensa vuoden 2026 MM-kisojen maanosien välisestä paikkajaosta. Kyseiset kisat pelataan ensimmäistä kertaa 48 maan turnauksena aiemman 32 maan sijaan. Turnauksen isäntämaasta päätetään toukokuussa 2020. Hakuprosessin tässä vaiheessa isäntäsuosikkeina pidetään Yhdysvaltoja, Meksikoa tai Kanadaa.
Fifa päättää eri maanosien paikkajaosta turnauksessa 9. toukokuuta pidettävässä kokouksessaan. Nyt julkistetussa ehdotuksessa Eurooppa saa kisoihin kolme paikkaa lisää, eli jatkossa MM-kisoissa nähtäisiin 13 maan sijaan 16 eurooppalaista joukkuetta. 16 paikkaa oli myös Uefan tavoite. Uefan puheenjohtaja Aleksander Ceferin luonnehtikin BBC:n mukaan ehdotusta ”tyydyttäväksi” ja sanoi Euroopan olevan kisoissa ”melko mukavasti edustettuna”.
Eniten uusia maita kisoihin saavat Afrikka ja Aasia. Oseania puolestaan saisi turnaukseen yhden suoran paikan, kun se nykyjärjestelmällä joutuu maanosien väliseen jatkokarsintaan. Isäntämaa pääsee tulevaisuudessakin suoraan mukaan kisoihin, mutta sen paikka sisällytetään oman maanosan kiintiöön.
FIFA ehdottaa maanosien kiintiöiksi 48 maan MM-kisoissa seuraavia:
Afrikka 9 paikkaa (nykyisin 5) Aasia 8 (4,5) Eurooppa 16 (13) Pohjois- ja Keski-Amerikka 6 (3,5) Oseania 1 (0,5) Etelä-Amerikka 6 (4,5) Viimeiset kaksi kisapaikkaa ratkaistaisiin uudessa mallissa maanosien välisessä playoff-turnauksessa, joka pelattaisiin kisojen tulevassa isäntämaassa. Turnaukseen kutsuttaisiin Uefaa lukuun ottamatta kaikista maanosaliitoista yksi maa – paras kisoista ulos jäänyt – sekä yksi maa MM-kisojen isäntämaan maanosaliitosta. Viimeisessä karsintaturnauksessa kaksi parasta maata sijoitettaisiin Fifa-rankingin perusteella suoraan välieriin. Muut neljä maata karsisivat kahdesta välieräpaikasta ensin kahdessa otteluparissa. Lopulta kahden välierän voittajat pääsisivät mukaan MM-kisoihin. Karsintaturnaus pelattaisiin marraskuussa 2025. Fifa luonnehtii esityksessään karsintaturnausta MM-kisojen esikisoiksi, joten uusi malli voi hyvin merkitä Confederations Cupin jäämistä historiaan.LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Romano: Newcastle United on lähellä sopimusta lupaavan espanjalaislaiturin kanssa
- Liverpool-pelaaja jää sittenkin sivuun MM-kisoista
- BBC: Toppari jättää Chelsean kesällä
- BBC: Nottingham Forest hylkäsi Manchester Cityn jättitarjouksen tähdestään
- Jamie Vardy: Näin englantilainen ja italialainen jalkapallo poikkeavat toisistaan
- Valioliigaseuran päävalmentaja astuu syrjään
- ESPN: Valioliigan läpimurtopelaajasta valmistellaan brittihistorian ennätyshankintaa!
- Mitä ihmettä Valioliigan jumboseurassa tapahtuu? Nyt voi tulla erikoinen ratkaisu
- Yllätyskäänne? Real Madrin päävalmentaja voi olla siirtymässä Valioliigaan
- Myrskyvaroitus – tällä kokoonpanolla Englanti möyhensi vastustajansa MM-kenraalissa
- Marcus Rashfordista tuli ratkaisu – myös Jadon Sanchon kohtalo on nyt selvillä
- Lehti: Brighton asetti tähdelleen valtavan hintalapun – Tottenham valmistelee uutta tarjousta
- Se oli siinä – suomalaispelaaja ulos Chelseasta!
- Roy Keane paljasti: Keskusteli Bruno Fernandesin kanssa – ”Halusi puhua kanssani”
- Englannin tähden pelikunto herättää kysymysmerkkejä – näin Thomas Tuchel kommentoi
- Tuttosport: Emiliano Martínez haluaa siirtyä Italiaan
- Manchester City räjäyttämässä joukkueensa – nämä seitsemän pelaajaa myynnissä!
- Myrskyvaroitus – tällä kokoonpanolla Englanti möyhensi vastustajansa MM-kenraalissa
- Virallista: Yves Bissouma jättää Tottenhamin
- Kova vahvistus: MM-kisahyökkääjä palaa Valioliiga-jumboon