Hollantilaista valmentajakonkaria kysyttiin Leicesteriin – Kehotti kääntymään kakkoskoutsin puoleen
Kuva: Getty Images
Kun Leicester erotti helmikuussa mestarivalmentajansa Claudio Ranierin, nostettiin seuraajahuhuissa esiin monta maineikasta ja menestynyttä valmentajaa. Lopulta seura valitsi kuitenkin kakkosvalmentaja Craig Shakespearen, eikä päätöstä ole tarvinnut katua. ”Ketut” ovat voittaneet kaikki neljä valioliigapeliään Shakespearen alaisuudessa.
Osatekijä siinä, että Shakespeare sai tilaisuutensa, on myös hollantilaisella Guus Hiddinkillä. 70-vuotiasta Hiddinkiä kysyttiin tehtävään, mutta hän kieltäytyi pestistä ja kehotti kääntymään seuran oman kakkosmiehen puoleen.
– Leicesterin asianhoitajat kysyivät minua pestiin, mutta kieltäydyin. Sanoin, että ”jos olette päättäneet erottaa Ranierin, miksette valitse pestiin kakkosmiestänne”, Hiddink kertoi The Timesille.
– Heidän italialaisryhmänsä Ranieri ja apuvalmentajat Paolo Benetti ja Andrea Azzalin pärjäsi erittäin hyvin. Toisena vuonna kaikki odottivat taantumista, mutta eivät tosin noin rajua. Shakespeare tuntee seuran ja pelaajat. Sanoin, että eikö heidän kannattaisi katsoa se kortti, ja onneksi olin oikeassa.
Shakespearen johdolla Leicester selviytyi Mestarien liigan puolivälieriin ja Valioliigan putoamisviiva on yhä kauempana takana.
– Shakespearen ensimmäisessä pelissä Liverpool ei tiennyt, mikä heihin iski. Peli oli 20 minuutissa 2-0. Viisi päivää myöhemmin Leicester kaatoi vieraissa Hullin, ja niin putoamiskamppailusta oli selvitty.
Kiinaan valmentajia kouluttamaan?
Hiddink on valmentanut muun muassa PSV Eindhovenia, Valenciaa, Real Madridia ja Chelseaa sekä maajoukkuetasolla Hollantia, Etelä-Koreaa, Venäjää, Australiaa ja Turkkia. Veteraani pitää epätodennäköisenä valmennushommiin paluuta, mutta jonkinlainen asiantuntijapesti tai valmentajien kouluttaminen esimerkiksi Kiinassa voi tulla kyseeseen. Valmennustarjouksista Kiinassa Hiddink on jo usein kieltäytynyt. Mihin tahansa Hiddinkin tie viekään, ei uusi kulttuuri tai kieliympäristö maailmaa nähnyttä miestä pelota. Hollantilainen näpäyttääkin rivien välissä hieman Ranierin oman valmennusryhmän kasaamista. – Kun menen jonnekin, haluan päästä kulttuuriin sisälle. Otan mukaani ehkä yhden hollantilaisen avustajan, mutta loput saavat olla paikallisia kollegoita. Siten saan paljon tietoa.LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Ruben Amorim kommentoi Casemiron ja Harry Maguiren jatkosopimustilanteita
- Eddie Howe Newcastlen uudesta stadionista: ”99,9-prosenttisen varmaa”
- Fantasy Premier League: GW 18 – investoi tähän Liverpoolin hyökkäyspään pelaajaan
- Nottingham Forestin euromenestykseen johdattanut seuralegenda John Robertson on kuollut
- Miksi Valioliigassa pelataan vain yksi ottelu tapaninpäivänä? Tässä syy poikkeukselliseen ratkaisuun
- Thomas Frank kertoi mielipiteensä Tottenham-kapteenin ylilyönnistä
- Bruno Fernandes loukkaantui – Rúben Amorim vaatii muilta pelaajilta tasonnostoa
- John Terry: Chelsean hankittava kokemusta joukkueeseensa
- Andoni Iraola kertoi mielipiteensä Antoine Semenyon tulevaisuudesta
- MD: Barcelonan ja Englannin maajoukkuetopparin sopimusneuvottelut loppuivat lyhyeen
- Thomas Frank kertoi mielipiteensä Tottenham-kapteenin ylilyönnistä
- MD: Barcelonan ja Englannin maajoukkuetopparin sopimusneuvottelut loppuivat lyhyeen
- Miksi Valioliigassa pelataan vain yksi ottelu tapaninpäivänä? Tässä syy poikkeukselliseen ratkaisuun
- Bruno Fernandes loukkaantui – Rúben Amorim vaatii muilta pelaajilta tasonnostoa
- Andoni Iraola kertoi mielipiteensä Antoine Semenyon tulevaisuudesta
- John Terry: Chelsean hankittava kokemusta joukkueeseensa
- Enzo Maresca vahvisti: Chelsea-hyökkääjät palaavat kokoonpanoon viikonlopun huippuottelussa
- Mediatiedot: Tässä on Antoine Semenyon todennäköisin ostaja
- Arsenal eteni rangaistuspotkuilla liigacupin välieriin – Arteta ylpeä yhdestä asiasta: ”Kun sellaista tapahtuu…”
- Thomas Frank: Tottenham-pelaajien pidettävä itsestään huolta jouluna – ”Meillä olisi isompi ongelma, jos…”