Ex-luotsilta kehuja Liverpoolin hylkäämälle topparille: ”Hän on Crystal Palacelle kuin taivaan lahja”
Kuva: Getty Images
Ranskan vuoden 2014 MM-joukkueessakin esiintyneen Mamadou Sakhon Liverpool-ura alkoi luisua alamäkeen viime vuoden huhtikuussa, kun hän jäi kiinni doping-rikkomuksesta. Rikkeen lievästä luonteesta johtuen Sakho selvisi kuitenkin 30 päivän pelikiellolla.
27-vuotias toppari ajautui kuitenkin Liverpool-manageri Jürgen Kloppin epäsuosioon, osin myös kesän harjoitusleirin kurinpidollisten asioiden takia. Tällä kaudella Kloppin ja Sakhon välit katkesivat tyystin, eikä ranskalainen pelannut Redsin edustusjoukkueessa minuuttiakaan. Sen sijaan Klopp lähetti Sakhon treenaamaan seuran reservijoukkueen kanssa.
Tammikuussa Sakho pääsi lainasiirrolla Crystal Palaceen, eikä Palacen ole tarvinnut hankintaa katua. Sakho on tilkinnyt lontoolaisten puolustusta erinomaisesti. Hän oli jopa ehdolla Valioliigan maaliskuun pelaajaksi.
Viidessä ottelussa, jossa Sakho on ollut mukana, Palace on päästänyt vain neljä maalia, joista kolme keskiviikon pelissä Southamptonia vastaan. Crystal Palacen otettua sokkivoiton Chelseasta, Sakho valittiin koko kentän parhaaksi pelaajaksi. Liverpooliin ranskalainen tuskin enää palaa, mutta kiinnostuneita seuroja alkaa olla markkinoilla muitakin vain Crystal Palace.
Sky Sports tavoitti haastatteluunsa yhden miehen, jolle Sakhon loistava pelivire ei tullut yllätyksenä. Liverpoolin reservijoukkueen valmentaja Michael Beale ylistää keskuspuolustajan ammattimaista asennetta maasta taivaisiin.
– Kun Sakho tuli reservijoukkueen mukaan, en tiennyt, mitä managerin kanssa oli tapahtunut. Enkä halunnutkaan tietää. Sanoin vain Sakholle, että kunhan hän kunnioittaa minua, reservijoukkueen pelaajia ja taustaryhmää, meillä ei olisi mitään ongelmaa. Hän kuitenkin ylitti kaikki odotukseni, Beale kehuu.
– Sakho ei ollut ikinä myöhässä ja paiski hommia hullun lailla. Hän ei olisi voinut olla yhtään ammattimaisempi, ja työn tulokset nähdään nyt Palacessa.
”Sakhon kanssa Liverpool olisi nyt Mestarien liigassa”
Reservivalmentajalle jäi Sakhosta ainoastaan hyviä muistoja. – Joukkueessamme oli hyviä pelaajia – kuten Ben Woodburn ja Trent Alexander-Arnold – ja Sakho pelasi tuhannen katsojan edessä ollen kuuluisana pelaajana maalitaulu jokaiselle. Hänen asenteensa oli kuitenkin erinomainen. Meillä oli mainio suhde. Hän tekstasi minulle tyytyväisenä, kun hän siirtyi Palaceen, Beale kertoo. – Crystal Palacelle hän on taivaan lahja. Yleensä heillä ei olisi varaa hänenkaltaiseensa pelaajan tai edes hänen palkkaansa. Hän inspiroi pelaajia ympärillään. – On sääli, mitä Liverpoolissa tapahtui. Molemmat osapuolet hävisivät siinä. Sakho pelaa nyt joukkueessa, jolle hän on minun mielestäni liian hyvä. Kaikki etsivät vasenjalkaista topparia. Jos hän lähtee Liverpoolista pysyvästi, tarjouksista ei tule pulaa. Beale arvelee, että kenties Jürgen Klopp jäi kantamaan Sakholle kaunaa tämän viimekeväisen pelikiellon takia. Sakhoa kun olisi tarvittu Eurooppa-liigan finaalissa Sevillaa vastaan. – Jos Sakho olisi saanut pelata loppuottelussa, Liverpool olisi voittanut. Olen varma siitä. Se olisi muuttanut monta asiaa Liverpoolissa. He olisivat olleet Mestarien liigassa, saaneet lisää tuloja ja houkutelleet parempia pelaajia. Ehkä Klopp ei kykene unohtamaan sitä, Beale pohtii. Seuraavaksi Sakho pääsee näyttämään kykyjään maanantai-illan paikallisottelussa Arsenalia vastaan.LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Pep Guardiola puolustaa Erling Haalandia: ”Maailman paras”
- Marc Cucurella ja Adama Traoré naureskelivat nujakalleen – ”João Pedro pelasti henkeni”
- Tottenham-kapteeni Cristian Romerolta kritiikkiä seurajohdolle – näin Thomas Frank kommentoi
- Chelsean Liam Rosenior taas somepilkan kohteena: ”On osattava nauraa itselleen”
- Unai Emery esitti pyynnön Liverpoolille: ”Me olemme olleet reiluja”
- Kuuden pisteen ottelu Leedsille – Forest kaatui Elland Roadilla
- Enzo Fernández vertaa Rosenioria ja Marescaa: ”Hän antaa meille vapautta ilmaista itseämme”
- Matetan siirto kaatui lääkärintarkastukseen – Glasner: ”Hän tiesi, että se on mahdollista”
- Virgil van Dijk vaatii TV-asiantuntijoilta asiallista kritiikkiä: ”Et ajattele seurauksia tai pelaajien henkistä puolta”
- Athletic: Aston Villa selvisi säikähdyksellä – ykköskärki palaamassa sittenkin pian pelikentille
- Unai Emery esitti pyynnön Liverpoolille: ”Me olemme olleet reiluja”
- Kuuden pisteen ottelu Leedsille – Forest kaatui Elland Roadilla
- Chelsean Liam Rosenior taas somepilkan kohteena: ”On osattava nauraa itselleen”
- Matetan siirto kaatui lääkärintarkastukseen – Glasner: ”Hän tiesi, että se on mahdollista”
- Enzo Fernández vertaa Rosenioria ja Marescaa: ”Hän antaa meille vapautta ilmaista itseämme”
- Virgil van Dijk vaatii TV-asiantuntijoilta asiallista kritiikkiä: ”Et ajattele seurauksia tai pelaajien henkistä puolta”
- Toimittaja: Newcastle asetti suuren hintalapun Sandro Tonalille
- Liverpool joutuu maksamaan Chelsealle miljoonakorvauksen teinilupauksesta
- Alan Shearer kertoi mielipiteensä Sandro Tonalin tilanteesta: ”Tiedämme, ettei jalkapallossa ole oikeaa lojaaliutta”
- Arne Slot halusi luottopelaajansa Liverpooliin – siirto ei toteutunutkaan: ”Ei ollut saatavilla”