Times: Everton tekemässä tarjouksen Valioliigan maalisyöttöjen kärkinimestä
Everton tavoittelee tulevana kesänä tosissaan Swansean Gylfi Sigurdssonia. Asiasta kertoo The Times.
Evertonin manageri Ronald Koeman yritti tiettävästi houkutella islantilaista Evertoniin jo viime kesänä. Tuolloin se ei onnistunut, mutta nyt Koeman on palaamassa apajille.
Tässä vaiheessa ei tiedetä, toimisiko Sigurdsson Ross Barkleyn korvaajana. Koeman sanoi pari päivää sitten, että jos Barkley ei allekirjoita jatkosopimusta, hänet myydään. Evertonin on mahdollisesti jättämässä kesällä myös Romelu Lukaku.
27-vuotias Sigurdsson operoi yleensä vasemmalla laidalla tai kymppipaikalla. Tällä kaudella hän on kerännyt 32 valioliigaottelussa komeat tehot 8+11. Pelintekijä johtaa sarjan maalisyöttötilastoa yhdessä Tottenhamin Christian Eriksenin ja Manchester Cityn Kevin De Bruynen kanssa. Barkley puolestaan on kerännyt tehot 4+8.
Timesin tietojen mukaan Koeman pohtii tarjouksen tekemistä myös Burnleyn toppari Michael Keanesta sekä Sunderlandin maalivahti Jordan Pickfordista. Evertonin jalkapallopuolen johtaja Steve Walsh on puolestaan kiinnostunut Real Sociedadin hyökkääjä Willian Josésta.
- ESPN: Suurseura tiedustellut Erik Ten Hagista – tämä on Man United -managerin kanta tulevaisuudestaan
- Valioliigaan yhdistetty mestarivalmentaja jää nykyiseen seuraansa
- Tämä Erling Haalandin reaktio ärsytti nyt Roy Keanea – ”Hemmoteltu kakara”
- Valioliiga-tuomarille laitetaan kamera mukaan Manchester Unitedin otteluun
- West Ham sopuun uuden managerin kanssa
- Tottenham-kaksikko otti yhteen – näin kommentoi Ange Postecoglou
- Erik ten Hag on Bayern Münchenin kiikarissa
- Pierre-Emerick Aubameyangilta suorat sanat Chelseasta: ”Olin niin pettynyt”
- Liverpool aiheutti Tottenhamille jo neljännen peräkkäisen tappion Valioliigassa – UCL-paikka menossa sivu suun
- Harry Maguire loukkaantui – FA Cupin finaali vaarassa
- Pierre-Emerick Aubameyangilta suorat sanat Chelseasta: ”Olin niin pettynyt”
- Chelsea-pelaaja haluaa jäädä lainaseuraansa sarjanousun jälkeen – ”Olen sanaton”
- Harry Maguire loukkaantui – FA Cupin finaali vaarassa
- Liverpool aiheutti Tottenhamille jo neljännen peräkkäisen tappion Valioliigassa – UCL-paikka menossa sivu suun
- Valioliigan nousunsa varmistanut Ipswich sai onnittelupuhelun maailmankuululta kannattajaltaan – ”Missä olet äijä?”
- Guardian: West Ham löytänyt korvaajan David Moyesille – lähellä yhteisymmärrystä
- Erling Haaland kuittaili Roy Keanelle neljän maalin iltansa jälkeen – ”En välitä”
- Erik ten Hag on Bayern Münchenin kiikarissa
- Arsenalin tähden pysyvä siirto varmistumassa
- AS: Atléticon toppari siirtymässä Aston Villaan