Arsenalin keskikenttämies yhdistettiin Liverpooliin – fanit reagoivat välittömästi: ”Täyttä hulluutta”
Kuva: Getty Images
Moni Liverpoolin kannattaja on reagoinut suosikkiseuransa tuoreimpaan siirtohuhuun tyrmistyksellä, kertoo paikallislehti Liverpool Echo.
Telegraph-lehden mukaan seura olisi kiinnostunut hankkimaan kesällä Arsenalin keskikenttämiehen Alex Oxlade-Chamberlainin 35 miljoonalla punnalla eli 41 miljoonalla eurolla, vaikka Englannin maajoukkuepelaajan sopimusta on jäljellä enää hieman yli 12 kuukautta.
Oxlade-Chamberlain, 23, on monipuolinen pelaaja, joka pystyy operoimaan sekä laidalla että keskustassa. Miehellä on kuitenkin ollut vaikeuksia murtautua avauskokoonpanoon, ja tällä kaudella otteluja Tykkimiehissä on kertynyt ainoastaan 13.
Liverpoolin ennätyshankinta on edelleen kärkipelaaja Andy Carroll, josta maksettiin 35 miljoonaa puntaa tammikuussa 2011.
– 35 miljoonan punnan maksaminen Oxlade-Chamberlainista on täyttä hulluutta, eräs Twitter-käyttäjä kirjoittaa.
– Kaiketi LFC voi saada hänet tuota halvemmalla. Kuka maksaa tuon summan Arsenalin pelaajasta tänä päivänä, pohtii toinen.
– Jos Ox oppii prässäämään ja kehittyy taktisesti, hän pystyisi pelaamaan hyvin keskikentän keskustassa. Mutta ei missään tapauksessa 35 miljoonalla, kolmas sanoo.
Hearing we have £200m to spend this summer but are willing to pay £35m for Oxlade-Chamberlain #LFC
If ox learns to press and improve tactically could play the CM role well. But no way for £35mill.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Liam Rosenior raivostui silmin nähden – “Arsenal ei osoittanut kunnioitusta”
- Fantasy Premier League: GW25 – mitä kauden ensimmäinen tuplapeliviikko tarkoittaa managereille?
- Arne Slot kertoi mielipiteensä Liverpoolin jättihankinnasta
- Sky: Alex Oxlade-Chamberlain löytämässä uuden seuran
- Lehti: Arsenal keskusteli Bayern-pelaajan kanssa siirtoikkunan loppuhetkillä
- BBC: Manchester City ei usko Pep Guardiolan allekirjoittavan jatkosopimusta
- Manchester City vyöryi finaaliin – Newcastle koki täystyrmäyksen
- Jättipaukku: HJK jysäytti Manchester Cityn ulos
- The Athletic: Crystal Palacelta törkeää toimintaa siirtorajalla
- Mikel Arteta otti kantaa Arsenalin loukkaantumistilanteeseen: ”Todella harvinainen vamma”
- Manchester City vyöryi finaaliin – Newcastle koki täystyrmäyksen
- The Athletic: Crystal Palacelta törkeää toimintaa siirtorajalla
- Jättipaukku: HJK jysäytti Manchester Cityn ulos
- Yllätysvalinta? Real Madridista potkut saanutta Xabi Alonsoa tuodaan Valioliigaan
- Lehti: Arsenal keskusteli Bayern-pelaajan kanssa siirtoikkunan loppuhetkillä
- BBC: Manchester City ei usko Pep Guardiolan allekirjoittavan jatkosopimusta
- Toimittaja: Kapteeni jättää Tottenhamin kesällä
- Mikel Arteta otti kantaa Arsenalin loukkaantumistilanteeseen: ”Todella harvinainen vamma”
- Athletic: West Ham -valmentajan sopimuksessa mielenkiintoinen pykälä
- Pitkä poissaolo uhkaa – Valioliigan tähtihyökkääjä sivuun?
