Valioliigahyökkääjällä iso ongelma siviilielämässä, manageri vaitonainen – ”En voi mennä yksityiskohtiin”
Kuva: Getty Images
West Bromwich on ollut viime kierroksilla alamaissa ja kaipaa kovasti maaleja esimerkiksi Salomon Rondonilta. Venezuelalainen oli hyvässä vireessä alkukaudella, mutta hän ei ole osunut tolppien väliin joulukuun puolivälin jälkeen.
WBA:n manageri Tony Pulis ei usko, että kiinalaisseurojen osoittama mielenkiinto olisi saanut Rondonin pään sekaisin. Hän paljastaa, että taustalla ovat kentän ulkopuoliset henkilökohtaiset ongelmat.
– Luulen, että kotimaassa on tapahtunut muita asioita. En voi mennä yksityiskohtiin, mutta hänen mielessään on jotakin sellaista, josta hänen pitää olla huolissaan, Pulis sanoo Birmingham Mailin mukaan.
– En sanoisi, että se johtuisi Kiinasta tulleesta mielenkiinnosta. Ei lainkaan.
Hän vain tarvitsee maalin. Päänsä kannalta hän tarvitsee sen, että yksi menee sisään.Pulis on tyytyväinen siihen, etteivät kannattajat ole kääntyneet Rondonia vastaan vaikeina aikoina. – Loistava asia on ollut kannattajat. Moni kannattaja antaa aika ajoin kritiikkiä sekä menettää uskon ja on ihmisiä vastaan, mutta he ovat suhtautuneet Salomoniin todella hyvin, hän painottaa. – Lauantaina he olisivat voineet olla häneen turhautuneita, välillä todella turhautuneita. He ovat kuitenkin pysyneet hänen rinnallaan, ja mielestäni se osoittaa, millaisia seuran kannattajat ovat. Kaikki on ollut hyvin, mutta kotona on ollut ongelma, joka on menossa parempaan suuntaan. Se on hyvä asia. – Olemme tyytyväisiä siihen. Hän vain tarvitsee maalin. Päänsä kannalta hän tarvitsee sen, että yksi menee sisään.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Oliver Glasner kommentoi puhuttanutta McNeil-siirtosaagaa: “Olen pettynyt”
- Liam Rosenior raivostui silmin nähden – “Arsenal ei osoittanut kunnioitusta”
- Fantasy Premier League: GW25 – mitä kauden ensimmäinen tuplapeliviikko tarkoittaa managereille?
- Arne Slot kertoi mielipiteensä Liverpoolin jättihankinnasta
- Sky: Alex Oxlade-Chamberlain löytämässä uuden seuran
- Lehti: Arsenal keskusteli Bayern-pelaajan kanssa siirtoikkunan loppuhetkillä
- BBC: Manchester City ei usko Pep Guardiolan allekirjoittavan jatkosopimusta
- Manchester City vyöryi finaaliin – Newcastle koki täystyrmäyksen
- Jättipaukku: HJK jysäytti Manchester Cityn ulos
- The Athletic: Crystal Palacelta törkeää toimintaa siirtorajalla
- Manchester City vyöryi finaaliin – Newcastle koki täystyrmäyksen
- The Athletic: Crystal Palacelta törkeää toimintaa siirtorajalla
- Lehti: Arsenal keskusteli Bayern-pelaajan kanssa siirtoikkunan loppuhetkillä
- Jättipaukku: HJK jysäytti Manchester Cityn ulos
- Yllätysvalinta? Real Madridista potkut saanutta Xabi Alonsoa tuodaan Valioliigaan
- BBC: Manchester City ei usko Pep Guardiolan allekirjoittavan jatkosopimusta
- Toimittaja: Kapteeni jättää Tottenhamin kesällä
- Mikel Arteta otti kantaa Arsenalin loukkaantumistilanteeseen: ”Todella harvinainen vamma”
- Athletic: West Ham -valmentajan sopimuksessa mielenkiintoinen pykälä
- Arne Slot kertoi mielipiteensä Liverpoolin jättihankinnasta