Huhut Barcan kiinnostuksesta eivät huolestuta manageri Kloppia: ”Eiköhän Phil viihdy hyvin täällä”
24-vuotias brasilialainen Philippe Coutinho on ollut tärkeä tekijä siinä, että Liverpool on tiukasti taistelemassa paluusta Mestarien liigaan. Coutinho on viimeistellyt Valioliigassa yhdeksän maalia ja antanut kuusi maalisyöttöä.
Taiturin hyvät otteet ovat luonnollisesti pistäneet silmään kaikkialla, ja huhut kertovat myös Barcelonan kiinnostuneen Coutinhosta. Liverpoolin manageri Jürgen Klopp ei kuitenkaan huhuja hätkähdä, vaan uskoo Coutinhon pelaavan ensi kaudellakin Liverpoolissa.
– En ole huolissani, sillä luulen, että Phil sopii meille todella hyvin ja viihtyy täällä hyvin, Klopp totesi lauantain lehdistötilaisuudessa Goalin mukaan.
– Se on vain positiivista, että kiinnostusta häntä kohtaan on. Se kertoo hänen pelanneen hyvin. Philillä oli vaikeuksia toivuttuaan loukkaantumisesta, mutta minusta se kuuluu asiaan. Viimeisissä kolmessa ottelussa hän on päässyt kuntoon ja saatoimme nähdä heti, kuinka paljon hän vaikuttaa otteluihin.
– En ole huolissani Barcelonasta, sillä me tarjoamme pojille riittävän hyvät tulevaisuudennäkymät, jotta he haluavat olla osa tätä joukkuetta vielä muutaman vuoden ajan, Klopp vakuutteli.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Bournemouth on ostanut AC Milanin puolustajan omakseen
- Liam Rosenior ylistää Cole Palmeria: ”Hän on pysäyttämätön”
- Cole Palmer käytti Wolverhamptonin tötöilyn hyväkseen – Valioliiga-ennätys uusiksi
- Manchester United jatkoi voittokulkuaan Tottenhamin kustannuksella – tällä kertaa apuja tuli vierailta
- Pep Guardiola puolustaa Erling Haalandia: ”Maailman paras”
- Marc Cucurella ja Adama Traoré naureskelivat nujakalleen – ”João Pedro pelasti henkeni”
- Tottenham-kapteeni Cristian Romerolta kritiikkiä seurajohdolle – näin Thomas Frank kommentoi
- Chelsean Liam Rosenior taas somepilkan kohteena: ”On osattava nauraa itselleen”
- Unai Emery esitti pyynnön Liverpoolille: ”Me olemme olleet reiluja”
- Kuuden pisteen ottelu Leedsille – Forest kaatui Elland Roadilla

- Matetan siirto kaatui lääkärintarkastukseen – Glasner: ”Hän tiesi, että se on mahdollista”
- Pep Guardiola puolustaa Erling Haalandia: ”Maailman paras”
- Virgil van Dijk vaatii TV-asiantuntijoilta asiallista kritiikkiä: ”Et ajattele seurauksia tai pelaajien henkistä puolta”
- Enzo Fernández vertaa Rosenioria ja Marescaa: ”Hän antaa meille vapautta ilmaista itseämme”
- Toimittaja: Newcastle asetti suuren hintalapun Sandro Tonalille