Miksi Liverpoolin ”oma pelaaja” tuuletti Liverpoolin verkkoon tehtyä maalia? Selittelee nyt käytöstään
Kuva: Getty Images
Crystal Palacen lainapelaaja Mamadou Sakho puolustelee huomiota herättänyttä käyttäytymistään Valioliigan sunnuntain Liverpool-ottelun yhteydessä.
Sakho ei saanut pelata 2–1-voittopelissä Anfieldilla, koska Palace lainasi hänet loppukauden ajaksi juuri Liverpoolista. Toppari päätyi kuitenkin otsikoihin tuuletettuaan tasoitusmaalia kentän laidalla yhdessä maalintekijä Christian Benteken kanssa.
Sakho korostaa, että hän epäröi aluksi kunnioituksesta Liverpoolia kohtaan. Hän halusi kuitenkin onnitella kaveriaan ja joukkuetoveriaan maalin tekemisestä.
– Christianin tehtyä maalin pysyin penkilläni, koska en halunnut juhlia kunnioituksesta omaa seuraani ja sen faneja kohtaan. Kun hän kuitenkin tuli luokseni, nousin ylös ja tein sen, mitä me aina kavereina teemme… kättelyrutiinimme, Sakho sanoo Palacen verkkosivuilla.
– Sen takana ei ollut mitään, minkäänlaista merkitystä. Kyseessä oli vain kaksi kaveria, jotka pelaavat samassa joukkueessa ja joilla on sama tavoite – saada kolme pistettä jokaisessa pelissä ja varmistaa joukkueen pysyvän Valioliigassa, hän jatkaa. – Jos olisimme olleet 0–2-tappioasemassa ja Christian olisi kaventanut, olisimme tehneet sen silloinkin, jos hän olisi tullut luokseni. Toivon edelleen, että Liverpool selviytyy kauden päätteeksi Mestarien liigaan, ja toivotan heille onnea.Look at the face on Crystal Palace coach Sammy Lee (also a former Red) when Sakho and Benteke trolled LFC yesterday😡😤
Video courtesy NBC🎥 pic.twitter.com/1QtfM7gbza — CaughtOffside (@caughtoffside) 24. huhtikuuta 2017
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Oliver Glasner kommentoi puhuttanutta McNeil-siirtosaagaa: “Olen pettynyt”
- Liam Rosenior raivostui silmin nähden – “Arsenal ei osoittanut kunnioitusta”
- Fantasy Premier League: GW25 – mitä kauden ensimmäinen tuplapeliviikko tarkoittaa managereille?
- Arne Slot kertoi mielipiteensä Liverpoolin jättihankinnasta
- Sky: Alex Oxlade-Chamberlain löytämässä uuden seuran
- Lehti: Arsenal keskusteli Bayern-pelaajan kanssa siirtoikkunan loppuhetkillä
- BBC: Manchester City ei usko Pep Guardiolan allekirjoittavan jatkosopimusta
- Manchester City vyöryi finaaliin – Newcastle koki täystyrmäyksen
- Jättipaukku: HJK jysäytti Manchester Cityn ulos
- The Athletic: Crystal Palacelta törkeää toimintaa siirtorajalla
- Manchester City vyöryi finaaliin – Newcastle koki täystyrmäyksen
- The Athletic: Crystal Palacelta törkeää toimintaa siirtorajalla
- Lehti: Arsenal keskusteli Bayern-pelaajan kanssa siirtoikkunan loppuhetkillä
- Jättipaukku: HJK jysäytti Manchester Cityn ulos
- Yllätysvalinta? Real Madridista potkut saanutta Xabi Alonsoa tuodaan Valioliigaan
- BBC: Manchester City ei usko Pep Guardiolan allekirjoittavan jatkosopimusta
- Toimittaja: Kapteeni jättää Tottenhamin kesällä
- Mikel Arteta otti kantaa Arsenalin loukkaantumistilanteeseen: ”Todella harvinainen vamma”
- Athletic: West Ham -valmentajan sopimuksessa mielenkiintoinen pykälä
- Sky: Alex Oxlade-Chamberlain löytämässä uuden seuran