Neljässä pelissä nähtiin vain kaksi maalia – Joshua Kingin osuma upotti lopulta Sunderlandin
Kuva: Getty Images
Vappuaaton aattona kello 17 Suomen aikaa alkoi neljä ottelua Valioliigassa. Southampton sai St Mary’sille vieraakseen Hullin, Stoke isännöi West Hamia, koillisessa kohtasivat Sunderland ja Bournemouth, Leicester matkasi West Bromwchin vastustajaksi Hawthornsille. Kun Suomessa samoihin aikoihin pelatuissa otteluissa kärsittiin räntä- ja lumisateista, oli Brittein saarilla ainakin tuloksellisesti todella kuivaa.
Otteluissa suurimmat panokset olivat putoamisuhan alla olevilla joukkueilla, joista varsinkin Hull yritti vierskentällä ottelun alussa uutterasti. Sille kirjattiin kolme maalintekoyritystä Southamptonin nollaa vastaan. Tauolle mentäessä lukemat olivat kuitenkin lohduttomat; kumpikaan joukkue ei saanut vetoakaan kohti maalia.
Avausjakson ainoa osuma nähtiin Hawthornsilla, kun Jamie Vardy onnistui siirtämään Leicesterin johtoon Shinji Okazakin syötöstä 43. minuutilla. Hallitseva mestari oli ennen kierrosta kuuden pisteen päässä putoamisrajasta.
Syvimmällä sarjassa oleva, jo varmana putoajana pidetty Sunderland pyrki maalintekoon ahkerasti mutta huonolla prosentilla. Ensimmäisen nelivitosen aikana sille merkittiin yhdeksän yritystä, joista kuitenkin vain kaksi kohti Artur Borucin vartioimaa maalia. Bournemouth yritti sekin tiukasti, ja sai pallon kertaalleen kehyksiin Joshua Kingin toimesta.
19: OFF THE BAR AND THE POST!!! A simply magnificent effort from King in the box at a tight angle is so unlucky not to fly in!!
#SUNBOU
#SUNBOU
Bournemouth have hit the woodwork 19 times in the Premier League this season, only Spurs have hit it more (20).
Would have been a blinder.
Would have been a blinder.
Some news!
(of sorts)
Darren Fletcher is on for West Brom - he was left out by Tony Pulis today after a run of 86 consecutive PL starts.
(of sorts)
Darren Fletcher is on for West Brom - he was left out by Tony Pulis today after a run of 86 consecutive PL starts.
82: HUGE penalty appeal turned away! Fraser threaded in King who looked to be held back. Nothing given.
#SUNBOU
#SUNBOU
Sunderland have been relegated from the Premier League after their 1-0 defeat to #AFCB.
4 - No side has been relegated from the @premierleague on more occasions than Sunderland. Goners.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Pep Guardiola puolustaa Erling Haalandia: ”Maailman paras”
- Marc Cucurella ja Adama Traoré naureskelivat nujakalleen – ”João Pedro pelasti henkeni”
- Tottenham-kapteeni Cristian Romerolta kritiikkiä seurajohdolle – näin Thomas Frank kommentoi
- Chelsean Liam Rosenior taas somepilkan kohteena: ”On osattava nauraa itselleen”
- Unai Emery esitti pyynnön Liverpoolille: ”Me olemme olleet reiluja”
- Kuuden pisteen ottelu Leedsille – Forest kaatui Elland Roadilla
- Enzo Fernández vertaa Rosenioria ja Marescaa: ”Hän antaa meille vapautta ilmaista itseämme”
- Matetan siirto kaatui lääkärintarkastukseen – Glasner: ”Hän tiesi, että se on mahdollista”
- Virgil van Dijk vaatii TV-asiantuntijoilta asiallista kritiikkiä: ”Et ajattele seurauksia tai pelaajien henkistä puolta”
- Athletic: Aston Villa selvisi säikähdyksellä – ykköskärki palaamassa sittenkin pian pelikentille
- Unai Emery esitti pyynnön Liverpoolille: ”Me olemme olleet reiluja”
- Kuuden pisteen ottelu Leedsille – Forest kaatui Elland Roadilla
- Matetan siirto kaatui lääkärintarkastukseen – Glasner: ”Hän tiesi, että se on mahdollista”
- Enzo Fernández vertaa Rosenioria ja Marescaa: ”Hän antaa meille vapautta ilmaista itseämme”
- Virgil van Dijk vaatii TV-asiantuntijoilta asiallista kritiikkiä: ”Et ajattele seurauksia tai pelaajien henkistä puolta”
- Chelsean Liam Rosenior taas somepilkan kohteena: ”On osattava nauraa itselleen”
- Liverpool joutuu maksamaan Chelsealle miljoonakorvauksen teinilupauksesta
- Toimittaja: Newcastle asetti suuren hintalapun Sandro Tonalille
- Alan Shearer kertoi mielipiteensä Sandro Tonalin tilanteesta: ”Tiedämme, ettei jalkapallossa ole oikeaa lojaaliutta”
- Arne Slot halusi luottopelaajansa Liverpooliin – siirto ei toteutunutkaan: ”Ei ollut saatavilla”




