Bayern Münchenin jättävä puolustaja ylistää Valioliigaa maailman parhaaksi sarjaksi – ”Minulla on sieltä tarjouksia”
Kuva: Getty Images
Bayern München-puolustaja Rafinhan sopimus umpeutuu saksalaisseuran kanssa kesällä 2018. Hän on ollut tällä kaudella joukkueensa avauskokoonpanossa vain yhdeksässä sarjapelissä ja moni uskoo pelaajan vaihtavan seuraa jo tulevana kesänä, jolloin Bayern München saisi hänestä vielä siirtokorvauksen.
31-vuotias brasilialainen kommentoi FourFourTwolle hänen tulevaisuutta koskevia spekulointeja.
– En tahdo puhua yksityiskohdista, koska minulla on manageri sitä varten, mutta on totta, että olen saanut tarjouksia. Muutama niistä on Valioliigasta.
– Jätän seurat mainitsematta, koska asia on mielestäni luottamuksellinen. Pelaan Bayern Münchenissa. Olen onnellinen täällä, mutta on myös mukava tietää, että muutkin joukkueet ovat kiinostuneita minusta.
Rafinha on pelannut Saksassa urallaan 12 vuotta ja puolet tuosta ajasta nykyisessä seurassaan. Maan vaihtaminen kuulostaa kuitenkin houkuttelevan pelaajaa.
– Katson aina valioliigaotteluita. Se on erittäin jännittävä kilpailu, jossa kuusi tai seitsemän joukkuetta voi taistella mestaruudesta. Se on mielestäni maailman paras sarja.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 60 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta peliin Reactoonz 100!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Lähde: Liverpool-pelaaja pettynyt rooliinsa – harkitsee lainasiirtoa muihin maisemiin
- Sport: Chelsea-hyökkääjän siirtopyyntöväitteet eivät pidä paikkaansa
- Toimittaja: Jesse Lingard löysi uuden seuran
- Igor Tudor ei mainitse yhtä sanaa Tottenham-pelaajille: ”En siksi, että se olisi jotain liian pelottavaa…”
- Valioliigassa pamahti iso päävalmentajasopimus
- Senne Lammens otti kantaa Valioliigan pelilliseen trendiin: ”Tiettyä rajaa ei voi ylittää…”
- Victor Osimhen haluaa välttää Liverpoolin Mestarien liigassa: ”Jos totta puhutaan…”
- Jamie Carragher kehui vuolaasti Manchester Unitedin pelaajaa: ”Yksi koko Valioliiga-kauden parhaimmista hankinnoista”
- Valioliiga-ikoni Juan Mata elää uutta kevättä Australiassa
- Birminghamin osaomistajalta hämmentävä lausunto FIFA-pomosta: ”Gianni Infantino on kansan mies”

- Edwin van der Ser kertoi, miksei André Onana onnistunut Manchester Unitedissa
- Mikä keski-iän kriisi? Entinen Man City -hyökkääjä paukuttaa edelleen kovaan tahtiin maaleja
- Valioliiga-ikoni Juan Mata elää uutta kevättä Australiassa
- Ex-Valioliiga-pelaaja ilmoittautui mukaan kilpailuun Puskás-palkinnosta
- Birminghamin osaomistajalta hämmentävä lausunto FIFA-pomosta: ”Gianni Infantino on kansan mies”
- Yllätysnimi tähyää takaisin Englannin maajoukkueeseen