Ranskalaismedia: Arsenal teki päätöksen Arsène Wengerin seuraajasta – Valmentajilla yhdistävä tekijä
Kuva: Getty Images
Ranskalainen Telefoot uutisoi, että Arsenal on valmis tekemään kaikkensa, että AS Monacon Leonardo Jardim tulisi olemaan Arsène Wengerin seuraaja.
Vielä ei tiedetä päättyykö kesästä 1996 asti lontoolaisseuraa valmentaneen ranskalaisen ura joukkueessa tulevana kuluvan kauden päätteeksi vai joskus seuraavan kahden kauden aikana, mutta lähteen mukaan lähdön koittaessa Jardim tulee tilalle.
Molempia valmentajia yhdistää tausta Monacossa. Wenger toimi seurassa kahdeksan vuotta 80- ja 90-luvulla. Jardim on puolestaan valmentanut seuraa kohta kolmen vuoden ajan. Monaco on tällä hetkellä yhden voiton päässä Ranskan mestaruudesta ja se on myös selvittänyt tiensä Mestarien liigan neljän parhaan joukkoon. He ovat ihastuttaneet jalkapallomaailmaa hyökkäysvoittoisella jalkapallollaan. Maaleja on Ligue 1:ssä syntynyt 98. Vain FC Barcelonalla on suurempi maalimäärä Euroopan top 5 -sarjoissa.
Portugalilaisella Jardimilla on sopimusta nykyisen seuransa kanssa vielä vuoteen 2019, mutta jos Arsenal päätyy vaihtamaan valmentajaa jo tulevana kesänä, ovat he valmiita maksamaan valmentajasta siirtokorvauksen.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Virallista: Liverpool hankkii ranskalaistopparin suurella siirtokorvauksella
- Liverpool-pelaaja jäi lainalle Aston Villaan vaikeasta tilanteestaan huolimatta
- Wolverhampton julkaisi kaksi mielenkiintoista sopimusta
- Sunderland paukautti ylivoimaisen voiton
- Käänne takarajalla – iso kauppa kaatui sittenkin
- Viime hetken siirto: Huuhkajien pelaaja Englannin Mestaruussarjaan
- Crystal Palace vahvistumassa entisestään – Everton hyväksynyt kaupan
- Valioliigassa tehtiin 55 miljoonan euron pelaajakauppa juuri ennen siirtoikkunan umpeutumista
- Englantilaisseura on Glen Kamaran perässä – uusi tarjous
- Dramaattinen siirtosaaga päätökseen – Mateta jääkin Crystal Palaceen

- Manchester Cityn Rodri latasi suorat sanat tuomarista: ”Tiedän, että olemme voittaneet liikaa…”
- Arteta myöntää: Arsenal kartoittaa siirtovaihtoehtoja
- Dramaattinen siirtosaaga päätökseen – Mateta jääkin Crystal Palaceen
- ESPN: Sunderland-puolustaja ei siirrykään Liverpooliin