Arsenalilla edessään kolme tärkeää ottelua – ”Jos niin käy, niin Arsène Wenger jatkaa”
Kuva: Getty Images
Arsenalin kausi ei ole antanut hirveästi aihetta riemunkiljahduksiin. Mestarien liigasta Bayern München lähetti Arsenalin laulukuoroon ylivoimaisten peliesitysten jälkeen ja Valioliigan kärkijoukkueet ovat osoittautuneet kerta toisensa jälkeen Tykkimiehille liian koviksi paloiksi purra.
Kulisseissa on pohdittu muun muassa Alexis Sánchezin ja Mesut Özilin jatkoa, ja tietysti myös manageri Arsène Wengerin. Ranskalaisen osalta asia ei ole tosin jäänyt kulisseihin, vaan yli 20 vuotta Arsenalia luotsaneen Wengerin lähtöä on vaadittu milloin marsseilla ja milloin näkyvillä protesteilla ympäri maailmaa.
Arsenal kuitenkin selvitti tiensä FA Cupin loppuotteluun kolmannen kerran neljän kauden aikana, ja taistelee yhä paikasta neljän parhaan joukossa, kun kautta on pelaamatta puolitoista kierrosta. Menestys on edelleen käsien ulottuvilla. Arsenalissa 80-luvulla pelannut Niall Quinn uskookin, että mikäli Arsenal yltää neljän sakkiin sekä valloittaa FA Cupin, jatkaa Wenger seurassa ensi kaudellakin.
– Luulen, että siinä tapauksessa Wenger jatkaa. Siitä voidaan keskustella, miten hän jatkaisi ja mikä seuran rakenne on, mutta loppukauden menestys kielisi kehityksestä kauden aikana. Ja kautta leimasi koko ajan hänen johtajuutensa ympärillä leijunut negatiivisuus, Quinn sanoi Sky Sportsille.
– Wenger on seurahistorian menestyksekkäin manageri ja jopa lauantain Stoke-ottelun aikana – huolimatta Arsenalin hienosta vireestä – lentokone lensi kentän yllä ”Wenger ulos” -lakanan kanssa.
– Epäilijöiden on kuitenkin syytä harkita uudelleen, jos Wenger tekee tästä joukkueesta vielä Mestarien liiga -ryhmän ja cup-voittajan.
Wenger saa kehuja myös valmentajakollega Alan Pardewlta. Pardewn mielestä Wenger teki nerokkaan liikkeen, kun hän vaihtoi kolmen puolustajan linjaan huhtikuun Middlesbrough-ottelussa. Muutoksen jälkeen Arsenal on voittanut kuusi ottelua seitsemästä.
– Kuka olisi uskonut kauden alussa, että Arsène Wenger peluuttaisi kolmen linjaa? Hän ei ollut koskaan tehnyt niin, mutta se on toiminut, Pardew puolestaan toteaa.
Jotta Arsenalin toive Mestarien liigaan pääsystä toteutuu, tarvitsee joukkue voitot kotipeleistään Sunderlandia ja Evertonia vastaan. Samalla sen pitää toivoa Liverpoolin tai Manchester Cityn kompurointia. Liverpool ei saa voittaa kotipeliään Middlesbrough’ta vastaan ja City saisi saada kahdesta pelistään West Bromwichia (kotona) ja Watfordia (vieraissa) vastaan korkeintaan 2-3 pistettä.
LUE MYÖS:
- Maajoukkuepelaaja otettu kiinni pahoinpitelystä epäiltynä
- Mohamed Salah saa risuja huomattavalta taholta: ”Kai voit sen verran purra huultasi?”
- Näkökulma: Mohamed Salahin poikkeuksellinen ryöpytys oli tervetullut
- ”Ilmassa on epäuskoa” – Arne Slot kommentoi kriisiä
- Kohtelustaan suuttunut Mohamed Salah sai kritiikkiä: ”Tekee numeron itsestään”
- Mohamed Salah: Liverpool on heittänyt minut bussin alle – ”Olen todella pettynyt”
- Mauricio Pochettino haluaa palata voittamaan Valioliigan
- Liverpoolin Dominik Szoboszlai: ”En edes tiedä, millä sijalla olemme”
- Liverpool hukkasi kahdesti johtonsa sarjanousijan vieraana
- Rayan Cherkiltä taikurimainen suoritus Man Cityn voitossa
- Mohamed Salah: Liverpool on heittänyt minut bussin alle – ”Olen todella pettynyt”
- Kohtelustaan suuttunut Mohamed Salah sai kritiikkiä: ”Tekee numeron itsestään”
- ”Ilmassa on epäuskoa” – Arne Slot kommentoi kriisiä
- Liverpoolin Dominik Szoboszlai: ”En edes tiedä, millä sijalla olemme”
- Mauricio Pochettino haluaa palata voittamaan Valioliigan
- Näkökulma: Mohamed Salahin poikkeuksellinen ryöpytys oli tervetullut
- Liverpool hukkasi kahdesti johtonsa sarjanousijan vieraana
- Brighton pahoittelee Kiinassa aiheuttamaansa mielipahaa
- Rayan Cherkiltä taikurimainen suoritus Man Cityn voitossa
- 90+5! Aston Villa laittoi Valioliigan mestaruuskamppailun jännäksi