Kommentti: Koko kauden revenneillä purjeilla seilannut Hull ajoi karille rannan jo häämöttäessä

Hull City hävisi sunnuntaina Crystal Palacelle rökälenumeroin 0-4 ja teki Middlesbrough’lle ja Sunderlandille seuraa matkalla Valioliigasta alaspäin. Boron tapaan myös Hullin vierailu Valioliigassa jäi lyhyeksi, sillä sekin nousi pääsarjaan vuosi sitten. Hull ei kuulu Valioliigan valovoimaisimpiin seuroihin, joten vaikka sen kauteen onkin mahtunut monenmoista räiskyntää, on se saanut taittaa matkaansa kirkkailta valoilta piilossa. Kaksijakoinen kausi on kuitenkin malliesimerkki siitä, että hyvää kauteen valmistautumista ei saa laiminlyödä – varsinkaan, jos tarjolla on jo lähtökohtaisesti pelkkiä jämäsijoituksia. Ensimmäinen läpsäisy naamalle tuli heinäkuussa, kun joukkuetta neljä vuotta valmentanut Steve Bruce erosi tehtävästään. Brucen eron taustalla oli pettymys joukkueen pelaajapolitiikkaan, eikä ihmekään. Pelaajalistoilla oli vielä elokuun alussakin vain yhdeksän pelaajaa. Ainakin Curtis Davies osasi ottaa tilanteen huumorilla:

Kolme valmentajaa puolen vuoden sisällä

Valioliigan ja Mestaruussarjan välillä vuosikausia seilanneen Hullin johtaminen on ollut jo pitkään tempoilevaa. Omistajat vaihtuivat 90-luvulla ja uuden vuosituhannen alussa tiheään ja seura kävi jopa lähellä konkurssia. Värikkään miljardöörin Assem Allamin johdolla taloustilanne on ollut vakaampi, mutta itsepintainen pyrkimys seuran nimen muuttamiseen sekä pitkään jatkuneet seuran kaupitteluyritykset lähinnä Kiinan suuntaan ovat aiheuttaneet turbulenssia ihan viime vuosinakin. Jotta Hullilla olisi ollut tällä kaudella jotain mahdollisuuksia, olisi kesällä pitänyt satsata paitsi pelaajistoon niin hoitaa myös valmentajatilanne kuntoon. Steve Bruce oli pätevä manageri, joka nosti Hullin kahdesti Valioliigaan ja vei joukkueen myös kerran FA Cupin finaaliin. Brucen työtä jatkanut tämän entinen kakkosmies Mike Phelan oli herkutellut menestyksellä vuosien ajan Sir Alex Fergusonin valmennustiimissä, mutta Hullin päävalmentajan pesti oli Phelanille uran ensimmäinen iso työpaikka vastuuroolissa. Phelan sai Hullissa kuherruskuukautensa, sillä joukkueen startti kauteen oli niin hyvä, että valmentaja valittiin jopa sarjan elokuun parhaaksi manageriksi. Pian koitti kuitenkin syvä sukellus. Erikoista oli sekin, että Phelanin pesti pysyi väliaikaisena lähes kolmen kuukauden ajan lokakuulle saakka. Kun tammikuun alussa tuli potkujen aika, seurasi Phelan jälleen Brucen esimerkkiä ja valitti julkisesti tyytymättömyyttään seuran saamattomaan pelaajapolitiikkaan.

Tammikuun 5. päivä Hullin seurajohto teki kauden parhaan liikkeensä. Seurajohto löysi vapailta markkinoilta 39-vuotiaan nousevan valmentajakyvyn Marco Silvan. Portugalilainen oli tehnyt loistavaa työtä kotimaassaan Estorilissa ja Sporting Lissabonissa sekä kreikkalaisessa Olympiacosissa. Silva osoitti alusta lähtien työssään erittäin ammattimaista otetta ja käänsi hyvin nopeasti koko Hull-purren suunnan. Vahinko vain, että matkaa jouduttiin taittamaan jo kesällä revennein purjein.

Tammikuussa kourallinen lainapelaajia sisään

Tammikuu oli myös otollinen aika vahvistaa joukkuetta, ja niin Hull tekikin. Oumar Niasse, Omar Elabdellaoui, Lazar Markovic, Andrea Ranocchia, Alfred N’Diaye ja Kamil Grosicki olivat kaikki lähtökohtaisesti erinomaisia vahvistuksia, ja jopa kaliiperiltaan ylisuuria nimiä Hullin kaltaiselle pikkuseuralle. Grosickia lukuun ottamatta kaikkia yhdisti kuitenkin yksi asia: Jokainen saapui Hulliin vain loppukauden kattavalla lainasopimuksella. Hull piti edelleen vyötä kireällä, ja osti vain yhden merkittävän pelaajan tammikuun siirtoikkunassa. Seura teki ikkunassa voittoa, sillä se kauppasi kaksi runkomiestään – Jake Livermoren ja Robert Snodgrassin – muihin valioliigaseuroihin ja viimeksimainitun vieläpä putoamistaistelun suoraan kilpailijaan West Hamiin.

Sateentekijäksi ei yhdestäkään uudesta hankinnasta ollut. Ranocchia ja N’Diaye vahvistivat ehdottomasti ”Tiikereiden” joukkuetta, mutta aina sopii kysyä, onko lainapelaajan sitoutumisaste sittenkään samalla tasolla kuin seuran omistaman pelaajan? Putoamisen ratkaisseen Crystal Palace -ottelun ensimmäinen maali aiheutui Ranocchian hutipotkusta. En uskalla väittää Italian maajoukkuetopparia epäammattimaiseksi, mutta onko keskittyminen sittenkin puutteellista, jos Ranocchia tietää käytännössä varmasti vaihtavansa kauden päätteeksi seuraa – kävi pelissä sitten miten tahansa?

Sarjajumbo Sunderland katkaisi Silvan huiman kotiputken

Marco Silvan valmennusosaaminen nousi joka tapauksessa nopeasti Valioliigan puheenaiheeksi. Silva saavutti jo kahdeksan ottelun aikana saman määrän voittoja kuin Hull Phelanin 20 valioliigakierroksen aikana. 11 ottelussa Silva nosti Hullin sijalta 19 putoamisviivan yläpuolelle ja kaikki näytti pitkästä aikaa valoisalta. Ennen kaikkea Hullin kotistadionista KCON Stadiumista tuli (lähes) voittamaton linnake. Kun historia ulotetaan Silvan Portugalissa ja Kreikassa valmentamiin joukkueisiin, ehtivät Silvan ryhmät pelata peräti 41 sarjapeliä kotikentillään putkeen ilman ainuttakaan tappiota. Sitäkin nolompaa oli tapa, millä Silvan huima putki katkesi. 6. toukokuuta jo putoamisensa varmistanut Sunderland haki Hullista vieraspisteet maalein 0-2 ja pudotti Hullin takaisin putoamisviivan alapuolelle. Se oli peli, jota Hull ei olisi missään tapauksessa saanut hävitä. Silvan ei auttanut muu kuin todeta haastattelussa ”joidenkin pelaajiensa näyttäneen todella hermostuneilta”. Sama hermostuneisuus leimasi Hullia myös putoamisen lopullisesti ratkaisseella Crystal Palace -vierailulla. Aina voidaan kyseenalaistaa nuorehkon Silvan johtamistaitoja tärkeimpien otteluiden alla, mutta totta on takuulla sekin, ettei Hullin joukkueesta löytynyt kentälle niin minkäänlaista johtohahmoa. Snodgrassia ja Livermorea olisi tarvittu juuri näillä hetkillä. Ja epäilemättä myös seuran historian kalleinta hankintaa, kesän siirtoikkunan loppuhetkillä ostettua Ryan Masonia. Masonin tammikuinen kallonmurtuma oli kirjaimellisesti todella kova kolaus miehelle itselleen, mutta oli se sitä myös Hullille. Mason ehti toipua jo treenivahvuuteen ja penkille, mutta kentällä hänestä olisi ollut enemmän apua.

Joko omistajalle riitti?

Loppukaneettina voitaneen todeta, että Hull sai sitä mitä tilasi: ei yhtään mitään. Laiska ja haluton pelaajapolitiikka savusti kaksi valmentajaa ulos ja vaikka kolmannen työkalupakki olikin jo täydempi, oli pari tärkeintä jakoavainta ja meisseliä naapurin vajassa ja omat vasarat vain lainassa. On aiheellista epäillä, että Assem Allamin suurin kiinnostus seurajohtamiseen on jo huvennut ja upporikas egyptiläinen etsinee jo uusia harrastuksia. Hullin onneksi tiikeri on Kiinassa myyttisen kiehtova eläin, joten kenties Allamin toive saada seura kaupaksi voi toteutua piankin.

Poukkoilu ei kuitenkaan ole yleensä se nopein tie menestykseen, joten Hullia ei välttämättä ihan pian nähdä uudestaan Valioliigassa. Marco Silva sen sijaan saatetaankin nähdä. Hullin pelaajistosta ei varsinaisia uusia tähtiä syttynyt, mutta portugalilaisluotsille posti kiikuttanee koko ajan uusia tarjouksia.

LUE MYÖS: