Tottenhamin pelaajan sairausloma pitkittyy – Palaa kentille kenties vasta talvella

Tottenhamin argentiinalaishyökkääjä Erik Lamelaa ei ole kentän puolella viime aikoina turhan usein nähty. Eikä nähdä ensi kauden alussakaan, sillä 25-vuotias Lamela aloittaa tulevan sarjakauden sairastuvan puolella.
Lamelan lonkka leikattiin huhtikuun alussa, eikä hän toivu pelikuntoon kauden alkuun mennessä. Sky Sportsin mukaan toipilasaika saattaa venähtää tulevaan talveen saakka.
Lamela ei ole ainoa Spurs-pelaaja, jolta kauden aloitus menee varmuudella sivu suun. Myös laitapuolustaja Danny Rose on sivussa ainakin syyskuulle saakka.
Viime kaudella Lamela pelasi kaikkiaan 14 ottelua, joista yhdeksän Valioliigassa ja kolme Mestarien liigassa. Maaleja mies teki pelaamissaan peleissä kaksi, mutta syöttösarakkeeseen kirjattiin komeat seitsemän maalisyöttöä.
Viimeisimmän ottelunsa Lamela pelasi lokakuun lopussa, joten poissaolo kentiltä saattaa venähtää jopa täyden vuoden mittaiseksi.
Tottenham hankki Lamelan vajaalla 30 miljoonalla punnalla AS Romasta vuonna 2013. Spurs-nutussa otteluita on kertynyt 121. Maaleja Lamelalle on tilastoitu 19 ja maalisyöttöjä 31. Sopimus Tottenhamin kanssa vielä seuraavat kaksi kautta.
Lamelan lähdöstä on liikkunut aika ajoin huhuja, jotka hyökkääjän maanmies, Spurs-manageri Mauricio Pochettino tyrmäsi kuitenkin aiemmin tänä vuonna yksiselitteisen suorasti.
– Lamela ei ole pelannut sitten lokakuun, joten luuletteko hänen pohtivan maisemanvaihtoa? Hän on tyytyväinen oloonsa täällä, Pochettino sanoi.
– Ajatuskin naurattaa. Puheet hänen siirtymisestään ovat mahdottomia hänen itsensä, seuran ja hänen agenttinsa kannalta. Minne hän lähtisi? Hän tarvitsee apua tulevina kuukausina, ja seura on etsinyt kuumeisesti ratkaisua hänen ongelmiinsa.

Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Auto-onnettomuudessa jalkansa murtanut Michail Antonio palasi pelikentille
- Telegraph: Jack Grealish herättänyt Napolin kiinnostuksen
- Brighton hankki Italian maajoukkuetopparin
- Leeds hankkimassa Slovenian maajoukkuetopparin
- Chelsea avasi seurajoukkueiden MM-kisat heikon yleisömäärän edessä
- Chelsea kiinnostunut lupaavasta belgialaislaiturista
- Gareth Bale ja kumppanit yrittävät ostaa seuran Englannista
- Bournemouth löysi korvaajan Milos Kerkezille
- João Pedro Newcastlen kiikarissa
- Valioliiga-nousija Leeds teki kesän ensimmäisen hankintansa
- Gareth Bale ja kumppanit yrittävät ostaa seuran Englannista
- Brighton hankki Italian maajoukkuetopparin
- Telegraph: Jack Grealish herättänyt Napolin kiinnostuksen
- Auto-onnettomuudessa jalkansa murtanut Michail Antonio palasi pelikentille
- Chelsea avasi seurajoukkueiden MM-kisat heikon yleisömäärän edessä
- Leeds hankkimassa Slovenian maajoukkuetopparin
- Manchester Cityn uusi hankinta tavoittelee Ballon d’Oria: ”Siksi olen täällä”
- Manchester United asetti Rasmus Højlundille hintalapun
- MEN: Manchester United edelleen luottavainen Bryan Mbeumon hankinnan suhteen
- Bournemouth löysi korvaajan Milos Kerkezille