Liverpool Echo uutisoi, että Jürgen Klopp ei ole tyytyväinen tämän hetkiseen tilanteeseensa laitapuolustaja-osastolla. Varsinkin vasemman puolen kerrotaan tuottavan miehelle päänvaivaa. Tilanteen parantamiseksi Liverpoolin uskotaan myyvän Alberto Morenon muualle. Tämän jälkeen hänen tilalle hankittaisiin luotettavampi vaihtoehto. Tähän asti päävastuun tontilla pelaamisesta on kantanut keskikentällä aiemmin operoinut James Milner. Klopp tahtoo hankkia laadukkaan puolustajan, joka kilpailisi peliajasta 31-vuotiaan konkarin kanssa. Ykkösvaihtoehdon uskotaan olleen Fulhamin 17-vuotias nuorukainen Ryan Sessegnon, joka olisi toiminut alkuun Milnerin paikkaajana ja samalla häntä olisi kasvatettu isompaa tulevaisuuden roolia varten. Sessegnon kuitenkin allekirjoitti tällä viikolla sopimuksen Fulhamin kanssa, jonka uskotaan pitävän hänet seurassa ainakin vielä ensi kauden ajan. Tämän seurauksena Liverpool on kääntänyt lähteen mukaan katseensa Andrew Robertsoniin. Hullia edustava 23-vuotias skotlantilainen olisi huomattavasti Sessegnonia kypsempi vaihtoehto. Hän pelasi viime kaudella 33 valioliigaottelua.

LUE MYÖS: