Kelataan seitsemän vuotta taaksepäin. Everton hankki kauden 2010-11 aikana neljä pelaajaa. Kaksi heistä tuli ilmaiseksi, Apostolos Velliosista maksettiin 300 000 euroa ja Magaye Gueyestä 1,4 miljoonaa euroa. Takaisin tähän päivään. Siirtoikkuna on vasta alussa, ja Everton on hankkinut jo Jordan Pickfordin, Davy Klaassenin ja Henry Onyekurun yhteensä 63,5 miljoonalla eurolla. Heidän lisäksi joukkue on nappaamassa muun muassa Atlético Madridin tavoitteleman Sandro Ramirezin. Toki valioliigaseurat saavat nykyään enemmän rahaa kuin ennen, Evertonilla on Farhad Moshirin myötä aiempaa suurempi budjetti ja markkinat ovat ylipäätään kasvaneet vuodesta 2010. Kaikesta tästä huolimatta on Evertonin toiminta siirtoikkunan aikana ollut hämmentävän vahvaa. Ja sama tahti on huhujen mukaan jatkumassa. Paikallislähde Liverpool Echo uutisoi, että seura on erittäin lähellä Englannin maajoukkueeseen nousseen puolustajan Michael Keanen hankintaa. Lähteen mukaan kauppa on lääkärintarkastusta vaille valmis. Siirtokorvauksen uskotaan olevan 25-30 miljoonan punnan välissä. Tämän lisäksi The Times uutisoi, että seura on tekemässä 20 miljoonan punnan tarjousta Arsenalin Olivier Giroudista.

LUE MYÖS: