Valioliigavalmentaja hämmästelee jalkapallomaailman rahaliikennettä – ”Justin Bieber tienaa enemmän kuin Elvis”
Kuva: Getty Images
Jalkapallossa liikkuu rahaa enemmän kuin koskaan ennen. Manchester United hankki juuri Romelu Lukakun 75 miljoonalla punnalla (noin 85 miljoonaa euroa) , Arsenal käytti Alexandre Lacazetteen 46 miljoonaa puntaa (noin 52 miljoonaa euroa), Manchester Cityn kallein hankinta Bernardo Silva maksoi 43 miljoonaa puntaa (48 miljoonaa euroa).
Everton on perinteikäs joukkue, eikä siitä missään nimessä voida puhua pienenä seurana, mutta ei siitä myöskään voida puhua suurseurana kuten esimerkiksi äsken mainituista joukkueista. Silti sekin on ostanut pelaajia yli 100 miljoonan euron edestä.
Myös palkkakulut ovat nousseet valtaviksi. Lionel Messi saa uuden sopimuksensa myötä noin 40 miljoonaa euroa vuodessa.
West Hamin valmentajan Slaven Bilicin mukaan rahankäyttö jalkapallomaailmassa on nykyään käsittämätöntä, eikä sitä pysty keskivertoihminen edes tajuamaan.
– Jalkapallossa liikkuva rahamäärä on absurdia ”normaaleille” ihmisille. Se on ollut niin jo pitkään, eikä sen tulisi olla niin, Bilic kertoi Nova TV:lle.
– Mutta tilanne on sama myös muissa urheilulajeissa ja showbisneksessä. Nykyään Justin Bieber tienaa paljon enemmän kuin Rolling Stones, puhumattakaan Led Zeppelinistä tai Elvis Presleystä. Kaikki on hullua, eikä mikään ole normaalia enää.
Bilicin valmentama West Ham pyrkii myös vahvistamaan joukkuettaan kesän siirtoikkunan aikana, mutta toistaiseksi se on onnistunut värväämään vain Pablo Zabaletan Manchester Citystä ilmaisella siirrolla.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Lehti: Arsenal keskusteli Bayern-pelaajan kanssa siirtoikkunan loppuhetkillä
- BBC: Manchester City ei usko Pep Guardiolan allekirjoittavan jatkosopimusta
- Manchester City vyöryi finaaliin – Newcastle koki täystyrmäyksen
- Jättipaukku: HJK jysäytti Manchester Cityn ulos
- The Athletic: Crystal Palacelta törkeää toimintaa siirtorajalla
- Mikel Arteta otti kantaa Arsenalin loukkaantumistilanteeseen: ”Todella harvinainen vamma”
- Toimittaja: Kapteeni jättää Tottenhamin kesällä
- Athletic: West Ham -valmentajan sopimuksessa mielenkiintoinen pykälä
- Arsenal rynnisti Liigacupin finaaliin!
- Yllätysvalinta? Real Madridista potkut saanutta Xabi Alonsoa tuodaan Valioliigaan

- Pitkä poissaolo uhkaa – Valioliigan tähtihyökkääjä sivuun?
- Arsenal rynnisti Liigacupin finaaliin!
- Virallista: Liverpool hankkii ranskalaistopparin suurella siirtokorvauksella