Tottenhamilla iso etu Evertoniin taistelussa islantilaispelaajasta – Maksaisi osan siirrosta itselleen
Kuva: Getty Images
Swansean keskikenttäpelaajan Gylfi Sigurdssonin uskotaan vaihtavan joukkuetta ennen siirtoikkunan sulkeutumista. Islantilainen on yhdistetty useaan seuraan, mutta todennäköisimpinä vaihtoehtoina on pidetty kesän siirtomarkkinoilla erittäin aktiivisena ollutta Evertonia ja pelaajan entistä seuraa Tottenhamia.
The Times uutisoi, että Tottenhamilla on kilpailussa yksi suuri etu, joka voi koitua jopa ratkaisevaksi. Lontoolaisseura myi Sigurdssonin Swanseaan kesällä 2014 8,5 miljoonalla punnalla (noin 10 miljoonalla eurolla), mutta rahan lisäksi toiseen suuntaan siirtyi sekä Ben Davies että Michel Vorm.
Lähteen mukaan siirrossa oli myös pykälä, jonka myötä Tottenham saisi 10 prosenttia Sigurdssonin seuraavasta siirtokorvauksesta. Tämä tarkoittaisi käytännössä sitä, että joukkueella on 10 prosentin alennus, jota Evertonilla ei ole.
Lähteen mukaan Swansea pyytää pelaajastaan noin 50 miljoonaa puntaa (noin 57 miljoonaa euroa), joten Tottenhamilla olisi tarjouskilpailussa viiden miljoonan punnan etulyöntiasema Evertoniin nähden.
Swansea on tällä hetkellä harjoitusleirillä, mutta Sigurdsson ei ole joukkueensa mukana epävarman tulevaisuutensa takia.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Oliver Glasner kommentoi puhuttanutta McNeil-siirtosaagaa: “Olen pettynyt”
- Liam Rosenior raivostui silmin nähden – “Arsenal ei osoittanut kunnioitusta”
- Fantasy Premier League: GW25 – mitä kauden ensimmäinen tuplapeliviikko tarkoittaa managereille?
- Arne Slot kertoi mielipiteensä Liverpoolin jättihankinnasta
- Sky: Alex Oxlade-Chamberlain löytämässä uuden seuran
- Lehti: Arsenal keskusteli Bayern-pelaajan kanssa siirtoikkunan loppuhetkillä
- BBC: Manchester City ei usko Pep Guardiolan allekirjoittavan jatkosopimusta
- Manchester City vyöryi finaaliin – Newcastle koki täystyrmäyksen
- Jättipaukku: HJK jysäytti Manchester Cityn ulos
- The Athletic: Crystal Palacelta törkeää toimintaa siirtorajalla

- Yllätysvalinta? Real Madridista potkut saanutta Xabi Alonsoa tuodaan Valioliigaan
- Jättipaukku: HJK jysäytti Manchester Cityn ulos
- Sky: Alex Oxlade-Chamberlain löytämässä uuden seuran
- BBC: Manchester City ei usko Pep Guardiolan allekirjoittavan jatkosopimusta
- Toimittaja: Kapteeni jättää Tottenhamin kesällä
- Mikel Arteta otti kantaa Arsenalin loukkaantumistilanteeseen: ”Todella harvinainen vamma”