Swansea on jo julkisesti myöntänyt, että joukkueen avainpelaajiin kuuluva Gylfi Sigurdsson tahtoo lähteä seurasta käynnissä olevan siirtoikkunan aikana. Vahvinten 27-vuotiasta islantilaista on viety hänen entiseen seuraansa Tottenhamiin ja aktiivisena siirtomarkkinoilla olleeseen Evertoniin. Nyt The Timesin mukaan pelaajan tulevaisuuden osoite on selviämässä, sillä Swansean kerrotaan hyväksyneen Evertonin tekemän tarjouksen. Joukkueet käyvät läpi vielä siirron yksityiskohtia, mutta pelaajasta tullaan maksamaan mahdollisten lisien myötä noin 50 miljoonaa puntaa (57 miljoonaa euroa). Everton-valmentaja Ronald Koeman toivoo ja uskoo, että Sigurdsson on hänen käytettävissään jo alkuviikosta ja sitä myötä myös lauantaina, jolloin joukkue pelaa kauden ensimmäisen valioliigaottelunsa. Sigurdsson on pelannut urallaan 182 valioliigaottelua. Sarjaosumia on kasassa 42 ja maaliin johtaneita syöttöjä 34.

LUE MYÖS: