Tottenhamin edellisestä pelaajahankinnasta on kulunut hieman yli kahta viikkoa vaille vuosi. Joukkueen siirtopolitiikka on herättänyt viime aikoina erittäin paljon puhetta, mutta nyt Telegraph uutisoi, että pitkä vahvistukseton ajanjakso on päättymässä. Lähteen mukaan joukkue on edennyt sekä Evertonin Ross Barkleyn että Ajaxin Davinson Sanchezin siirtojen suhteen. Englannin maajoukkueen keskikenttäpelaaja Barkleyn uskotaan maksavan lontoolaisseuralle noin 30 miljoonaa puntaa. 23-vuotiaan hintaa laskee huomattavasti se, että hänen sopimustaan on jäljellä enää käynnissä oleva kausi. Suuren yleisön tietoisuuteen viimeistään Ajaxin Eurooppa-liiga -taipaleen myötä nousseen Sánchezin oletetaan puolestaan olevan hieman kalliimpi. 21-vuotiaan topparin siirtokorvauksen uskotaan nousevan noin 40 miljoonaan puntaan. Nuorukaisesta on kiinnostuneena myös useita muita seuroja ja hänen nykyinenkään joukkue ei tahtoisi hänestä luopua, mutta Tottenhamin tarjouksen uskotaan olevan sitä luokkaa, että siirto voi hyvinkin olla edessä.

LUE MYÖS: