Manchester United jatkoi vahvoja otteitaan – Swansea kaatui 4-0-lukemin
Kuva: Getty Images
Viikonlopun ensimmäisessä valioliigaottelussa kohtasi Southamptonin kanssa pisteet ensimmäisellä kierroksella tasannut Swansea ja West Hamin 4-0 -lukemin murskannut Manchester United.
Ottelun ennakkosuosikista ei ollut epäselvää, mutta pelin alkuminuuteilla kävi selväksi, että huippusuorituksen sattuessa Paul Clementin miehistö on yllätysvalmis.
Ensimmäinen maalintekopaikka aukesikin kotijoukkue Swansealle, kun Jordan Ayewin epäonnistunut keskitys oli yllättää David de Gean, mutta ylärima pelasti Manchester Unitedin.
Vain hetkeä myöhemmin vauhdikkaasti alkaneessa ottelussa punapaidat kuitenkin tasasivat ylärimat, kun Phil Jones puski Juan Matan antaman vapaapotkun poikkipuuhun.
Vauhdikkaan alun jälkeen vierailijat ottivat pelin haltuun, muttei pystynyt luomaan kovin montaa laadukasta maalintekopaikkaa. Näyttikin jo siltä, että tauolle mennään maalittomassa tasatilanteessa, mutta toisin kävi.
Manchester United pääsi yrittämään maalintekoa kulmapotkusta hieman ennen ensimmäisen puoliajan päättymistä. Paul Pogba pääsi puskemaan täysin vapaasti, mutta tuloksena oli jälleen ylärima. Ensimmäisenä maaliviivalle pyörimään jääneelle irtopallolle ehti kuitenkin Eric Bailly, joka tuikkasi joukkueensa 1-0 -johtoon.
Toinen puoliaika
Swansea pääsi toisen puoliajan edetessä hieman paremmin peliin mukaan. Se pystyi luomaan muutamia puolittaisia maalintekopaikkoja lähinnä Tammy Abrahamille, mutta nuoren englantilaishyökkääjän ruuti oli märkää. Swansea roikkui pitkään ottelussa mukana, mutta Man United ratkaisi ottelun lopullisesti kymmenen minuuttia ennen loppua. Ensin Romelu Lukaku laukoi kauden kolmannen maalinsa Henrikh Mkhitarjanin syötöstä. Vain hetkeä myöhemmin sama mies toimi syöttäjänä ja tällä kertaa Paul Pogba nosti kauniisti pallon maaliin. Tämäkään ei vielä riittänyt Man Unitedille, sillä vain minuutteja edellisten osumien jälkeen vaihdosta kentälle tullut Anthony Martial iski vastahyökkäyksestä ottelun loppulukemat 4-0-lukemiin.LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Liverpool joutuu maksamaan Chelsealle miljoonakorvauksen teinilupauksesta
- Oliver Glasner kommentoi puhuttanutta McNeil-siirtosaagaa: “Olen pettynyt”
- Liam Rosenior raivostui silmin nähden – “Arsenal ei osoittanut kunnioitusta”
- Fantasy Premier League: GW25 – mitä kauden ensimmäinen tuplapeliviikko tarkoittaa managereille?
- Arne Slot kertoi mielipiteensä Liverpoolin jättihankinnasta
- Sky: Alex Oxlade-Chamberlain löytämässä uuden seuran
- Lehti: Arsenal keskusteli Bayern-pelaajan kanssa siirtoikkunan loppuhetkillä
- BBC: Manchester City ei usko Pep Guardiolan allekirjoittavan jatkosopimusta
- Manchester City vyöryi finaaliin – Newcastle koki täystyrmäyksen
- Jättipaukku: HJK jysäytti Manchester Cityn ulos
- Liverpool joutuu maksamaan Chelsealle miljoonakorvauksen teinilupauksesta
- Liam Rosenior raivostui silmin nähden – “Arsenal ei osoittanut kunnioitusta”
- Arne Slot kertoi mielipiteensä Liverpoolin jättihankinnasta
- The Athletic: Crystal Palacelta törkeää toimintaa siirtorajalla
- Sky: Alex Oxlade-Chamberlain löytämässä uuden seuran
- Oliver Glasner kommentoi puhuttanutta McNeil-siirtosaagaa: “Olen pettynyt”
- Fantasy Premier League: GW25 – mitä kauden ensimmäinen tuplapeliviikko tarkoittaa managereille?
- Lehti: Arsenal keskusteli Bayern-pelaajan kanssa siirtoikkunan loppuhetkillä
- Manchester City vyöryi finaaliin – Newcastle koki täystyrmäyksen
- Toimittaja: Kapteeni jättää Tottenhamin kesällä