Sky: Liverpool saamassa 150 miljoonan euron tarjouksen Coutinhosta – ”Hän on päättäväinen lähdön suhteen”
Kuva: Getty Images
Liverpool Echo uutisoi alkuviikosta, että Barcelona on luovuttanut Philippe Coutinhon suhteen ja kääntänyt katseensa muihin vaihtoehtoihin siirtomarkkinoilla.
Tuoreimpien tietojen mukaan tämä ei pidä paikkaansa, sillä Sky Sports kertoo saaneensa luotettavalta espanjalaislähteeltä tiedon, että katalonialaisseura on tekemässä Liverpoolille 150 miljoonan euron tarjouksen 25-vuotiaasta brasilialaisesta. Lähteen tietojen mukaan huhut Barcelonan luovuttamisesta eivät pidä paikkaansa.
– Väitteet siitä, että Barcelona harkitsee tavoittelun lopettamista ovat täysin perättömiä. Heillä on nyt kaikki pelissä. Kaikki kortit ovat pöydässä ja he eivät tule lopettamaan taistelua, lähteen kerrotaan sanoneen.
150 miljoonan euron tarjouksesta noin 100 miljoonaa maksettaisiin heti ja loput myöhemmin lisinä osittain sen mukaan, miten Coutinhon ura Barcelonassa etenee. Lisien kerrotaan kuitenkin olevan helposti saavutettavissa, joten niiden tarkoitus on enemmänkin saada maksu suoritettua kahdessa erässä.
Liverpoolin kannalta tilannetta hankaloittaa se, että pelaajan kerrotaan haluavan lähteä.
– Philippe ei ole koskaan ollut näin päättäväinen Liverpoolista lähtemisen kanssa.
Coutinho ei ole tänäänkään joukkueensa mukana, kun se kohtaa Hoffenheimin Mestarien liigan karsintojen toisessa osassa.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Virgil van Dijk vaatii TV-asiantuntijoilta asiallista kritiikkiä: ”Et ajattele seurauksia tai pelaajien henkistä puolta”
- Athletic: Aston Villa selvisi säikähdyksellä – ykköskärki palaamassa sittenkin pian pelikentille
- Toimittaja: Newcastle asetti suuren hintalapun Sandro Tonalille
- Alan Shearer kertoi mielipiteensä Sandro Tonalin tilanteesta: ”Tiedämme, ettei jalkapallossa ole oikeaa lojaaliutta”
- Arne Slot halusi luottopelaajansa Liverpooliin – siirto ei toteutunutkaan: ”Ei ollut saatavilla”
- Liverpool joutuu maksamaan Chelsealle miljoonakorvauksen teinilupauksesta
- Oliver Glasner kommentoi puhuttanutta McNeil-siirtosaagaa: “Olen pettynyt”
- Liam Rosenior raivostui silmin nähden – “Arsenal ei osoittanut kunnioitusta”
- Fantasy Premier League: GW25 – mitä kauden ensimmäinen tuplapeliviikko tarkoittaa managereille?
- Arne Slot kertoi mielipiteensä Liverpoolin jättihankinnasta
- Liverpool joutuu maksamaan Chelsealle miljoonakorvauksen teinilupauksesta
- Liam Rosenior raivostui silmin nähden – “Arsenal ei osoittanut kunnioitusta”
- Arne Slot kertoi mielipiteensä Liverpoolin jättihankinnasta
- Fantasy Premier League: GW25 – mitä kauden ensimmäinen tuplapeliviikko tarkoittaa managereille?
- Oliver Glasner kommentoi puhuttanutta McNeil-siirtosaagaa: “Olen pettynyt”
- The Athletic: Crystal Palacelta törkeää toimintaa siirtorajalla
- Lehti: Arsenal keskusteli Bayern-pelaajan kanssa siirtoikkunan loppuhetkillä
- Sky: Alex Oxlade-Chamberlain löytämässä uuden seuran
- Manchester City vyöryi finaaliin – Newcastle koki täystyrmäyksen
- BBC: Manchester City ei usko Pep Guardiolan allekirjoittavan jatkosopimusta