Gylfi Sigurdssonin huippuilta piti Islannin MM-kisatoiveet elossa – Katso kierroksen kaikki tulokset
Swanseasta 49 miljoonan euron jättikaupassa Evertoniin siirtynyt Gylfi Sigurdsson oli jälleen pääosassa, kun Islanti otti sille elintärkeän 2-0 -voiton Ukrainasta MM-karsinnoissa. Sigurdssonin maalivainu toimi, sillä hän vastasi kotijoukkueen molemmista osumista. Islanti hävisi lauantaina Tampereella Huuhkajille 0-1, joten täysi pistepotti teki sille todella hyvää.
Lohkon muissa otteluissa Suomi kukisti Kosovon Albaniassa 1-0, ja Turkki voitti kotonaan Kroatian samoin numeroin. Voitto oli Suomelle toinen perättäinen. Kun kaksi kierrosta on pelaamatta, ovat Kroatia ja Islanti lohkon kärjessä 16 pisteellä. Turkki ja Ukraina ovat keränneet kaksi pistettä vähemmän.
Valioliigapelaajat olivat vahvasti esillä myös Espanjan 8-0 murskavoitossa Liechtensteista. La Roja takoi isäntänsä maanrakoon muun muassa Álvaro Moratan (Chelsea) kahdella ja David Silvan (Manchester City) yhdellä maalilla. Espanjan ainoa haastaja Italia voitti kotonaan Israelin 1-0. Näyttää kuitenkin vahvasti siltä, että Espanja marssii MM-kisoihin ja Italia saa jatkaa playoff-vaiheeseen.
Lohkossa D Serbia haki kriittisen tärkeän 1-0 -voiton Irlannista ja kasvatti johtonsa lohkossa jo neljään pisteeseen. Ottelun ainoan maalin teki Manchester Citystä AS Romaan kesällä siirtynyt Aleksandar Kolarov. Serbia pelasi ottelusta yli puoli tuntia miesvajauksella.
Lohkokakkoseksi ohi Irlannin nousi Wales, joka haki vieraspisteet Moldovasta 2-0 -lukemin. Walesin avausmaalin teki West Bromwichin Hal Robson-Kanu. Arsenalin Aaron Ramsey viimeisteli loppunumerot lisäajalla.
Euroopan karsinnoista MM-kisapaikkansa on varmistanut toistaiseksi ainoastaan Belgia. Karsinnat jatkuvat lokakuussa.
Tiistai-illan tulokset Euroopan MM-karsinnoissa:
Makedonia-Albania 1-1 (Trajkovski/Roshi) Islanti-Ukraina 2-0 (Sigurdsson 2) Irlanti-Serbia 0-1 (Kolarov) Italia-Israel 1-0 (Immobile) Kosovo-Suomi 0-1 (Pukki) Liechtenstein-Espanja 0-8 (Morata 2, Aspas 2, Ramos, Isco, Silva, Göppel om.) Moldova-Wales 0-2 (Robson-Kanu, Ramsey) Turkki-Kroatia 1-0 (Tosun)LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Toimittaja: Newcastle asetti suuren hintalapun Sandro Tonalille
- Alan Shearer kertoi mielipiteensä Sandro Tonalin tilanteesta: ”Tiedämme, ettei jalkapallossa ole oikeaa lojaaliutta”
- Arne Slot halusi luottopelaajansa Liverpooliin – siirto ei toteutunutkaan: ”Ei ollut saatavilla”
- Liverpool joutuu maksamaan Chelsealle miljoonakorvauksen teinilupauksesta
- Oliver Glasner kommentoi puhuttanutta McNeil-siirtosaagaa: “Olen pettynyt”
- Liam Rosenior raivostui silmin nähden – “Arsenal ei osoittanut kunnioitusta”
- Fantasy Premier League: GW25 – mitä kauden ensimmäinen tuplapeliviikko tarkoittaa managereille?
- Arne Slot kertoi mielipiteensä Liverpoolin jättihankinnasta
- Sky: Alex Oxlade-Chamberlain löytämässä uuden seuran
- Lehti: Arsenal keskusteli Bayern-pelaajan kanssa siirtoikkunan loppuhetkillä
- Liverpool joutuu maksamaan Chelsealle miljoonakorvauksen teinilupauksesta
- Liam Rosenior raivostui silmin nähden – “Arsenal ei osoittanut kunnioitusta”
- Arne Slot kertoi mielipiteensä Liverpoolin jättihankinnasta
- The Athletic: Crystal Palacelta törkeää toimintaa siirtorajalla
- Fantasy Premier League: GW25 – mitä kauden ensimmäinen tuplapeliviikko tarkoittaa managereille?
- Oliver Glasner kommentoi puhuttanutta McNeil-siirtosaagaa: “Olen pettynyt”
- Sky: Alex Oxlade-Chamberlain löytämässä uuden seuran
- Lehti: Arsenal keskusteli Bayern-pelaajan kanssa siirtoikkunan loppuhetkillä
- Manchester City vyöryi finaaliin – Newcastle koki täystyrmäyksen
- BBC: Manchester City ei usko Pep Guardiolan allekirjoittavan jatkosopimusta