Tyly arvio: ”Jürgen Klopp ei kiinnittänyt huomiota Liverpoolin keskeisiin ongelmiin”
Kuva: Getty Images
Liverpool ei hävinnyt viime kaudella kertaakaan Valioliigan kuuden suuren muille joukkueille. Lauantaina taika murtui, kun se sai nöyrtyä Manchester Citylle peräti tylyin 0-5 lukemin (raportti).
Tappio oli Jürgen Kloppin rajuin tämän Liverpool-pestin aikana, mutta koko kuvaa se ei joukkueiden välisestä tasoerosta kerro, sillä Liverpool pelasi ottelusta yli puolet yhden miehen alivoimalla. Silti Daily Telegraphin toimittajan Matt Law’n mielestä peli toi ikävästi Liverpoolin heikkoudet – sekä epäonnistumisen siirtomarkkinoilla – esiin.
– Tulos kertoi meille enemmän Liverpoolin puolustuksesta kuin Manchester Cityn hyökkäyksestä. Se osoitti, ettei joukkueen kokoonpano ole kykenevä pysäyttämään tulitusta, eikä Liverpool tehnyt mitään sen osa-alueen ongelmille, Law totesi Sky Sportsin Sunday Supplementissa.
– Liverpool ei vakuuttanut minua Watfordissakaan. He ovat päästäneet kahdessa vieraspelissä kahdeksan maalia. Minusta on outoa, että Jürgen Klopp tavoitteli Alex Oxlade-Chamberlainin ja Thomas Lemarin kaltaisia pelaajia, vaikka on päivänselvää, että he tarvitsevat topparin ja mahdollisesti maalivahdin.
– En ymmärrä sitä, että kun he eivät saaneet siirtomarkkinoiden ykköskohdettaan Virgil van Dijkia, he sanoivat, etteivät ole kiinnostuneita keskuspuolustajasta. On olemassa muitakin toppareita, jotka parantaisivat Liverpoolin puolustusta, Law jatkaa.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Daily Mail: Manchester United pelaa Suomessa tänä vuonna
- Chelsea-tähti otti kantaa siirtohuhuihin
- Pep Guardiola vastasi kysymykseen tulevaisuudestaan
- Näin Arne Slot vastasi Liverpool-kannattajien buuauksiin
- Pep Guardiola ohitti Sir Alex Fergusonin Mestarien liigassa
- Chelsea teki kyseenalaista seurahistoriaa eurokentillä
- Arsenal vakuuttavalla esityksellä puolivälieriin – Chelsealle ja Manchester Citylle karu kohtalo
- Tottenhamin tähdeltä raju purkautuminen: ”Täyttä puppua”
- Valioliigaan tuodaan 36 miljoonan euron hyökkääjähankintaa
- Arsenal-legendalta ennennäkemätön temppu valmentajana
- Kyle Walker haluaisi edustaa vielä yhtä seuraa urallaan: ”En tiedä, haluavatko he minua sinne”
- Arsenal-legendalta ennennäkemätön temppu valmentajana
- Tottenhamin tähdeltä raju purkautuminen: ”Täyttä puppua”
- Arsenal vakuuttavalla esityksellä puolivälieriin – Chelsealle ja Manchester Citylle karu kohtalo
- Valioliigaan tuodaan 36 miljoonan euron hyökkääjähankintaa
- Chelsea on ihmeissään – kuka vuotaa tietoja?
- Chelsea teki kyseenalaista seurahistoriaa eurokentillä
- Valioliigaseuran omistaja voitti Oscar-palkinnon
- Lähde: Chelsea-tähti kiinnostunut siirtymään muihin maisemiin kesällä
- Jamie Carragher: Arne Slot menetti Liverpoolin kannattajien tuen