Manageri paljasti, kuinka halvalla Kieran Gibbs lopulta irtosi Arsenalista – ”Hyvä kauppa”
Kuva: Getty Images
West Bromwichin manageri Tony Pulis väittää, että seura maksoi ainoastaan viisi miljoonaa puntaa Arsenalin laitapuolustajasta Kieran Gibbsistä.
Tässä kuussa 28 vuotta täyttävä Gibbs saapui lontoolaisseurasta päivää ennen siirtoikkunan umpeutumista. Hän teki debyyttinsä tappiopelissä Brightonia vastaan ja oli mukana rakentamassa James Morrisonin lohdutusmaalia.
Pulis oli ollut Gibbsin perässä jo aiemmin kesällä, mutta hän ei ollut halukas maksamaan Tykkimiesten 12 miljoonan punnan hintapyyntöä.
Kun pelaajan siirto Watfordiin kariutui, West Bromwich lähti uudestaan apajille ja onnistui nappaamaan Gibbsin alle puolella alkuperäisestä hintapyynnöstä.
– Mielestäni Gibbs oli liian kallis. Arsenalin kauden alussa mainitsema 12 miljoonaa oli liikaa, Pulis kertoo.
– Hänen saamisensa viidellä miljoonalla punnalla on ajan mittaan nyt hyvä kauppa meille. Meidän on saatava hänet kuntoon. Mielestäni hänellä on ollut ongelmia loukkaantumisten kanssa jonkin aikaa ja sillä on ollut suuri vaikutus ajoittain hänen urallaan, hän jatkaa.
– Kun katsoo häntä, hän on kuin kilpahevonen. Hän on nopea ja erilainen kuin ”Grego” ja ”Burkey” (Grzegorz Krychowiak ja Oliver Burke), jotka ovat fyysisesti paljon vahvempia. Joten meidän on oltava varovaisia ”Gibbon” kanssa siinä suhteessa, ja hän varmasti tietää, että on tehtävä tiettyjä asioita pysyäkseen kunnossa tällä tasolla. Tällä hetkellä se on iso asia.
Yksi Gibbsin tärkeimmistä syistä seurasiirtoon oli säännöllinen peliaika ensi vuoden MM-lopputurnauksen alla.
– Toivon hänen palaavan ensin meidän pelaavaan joukkueeseemme, ja katsotaan sitten sitä (maajoukkuetavoitetta), Pulis huomauttaa.
Lähde: Birmingham Mail
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Jos et voi voittaa heitä, osta heidät: Nottingham Forestilta mielenkiintoinen hankinta
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Fulham: Heikompi kuin viime kaudella
- Huippuvahvistus myönsi: Brighton on vain väliporras matkalla ylöspäin
- Sieltä se tuli! Fulham vahvistuu – tiskiin lyötiin ennätyskorvaus
- AC Milan puki myyntihousut jalkaan – nämä Valioliiga-seurat kärkkyvät avainpelaajaa
- Newcastle sai rukkaset – pelaaja kieltäytyi 15 miljoonan euron siirrosta
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Coventry City: Lisää laatua kaipaisi
- Nyt se on varmaa: Liverpool hankki pelaajan Barcelonasta
- Siirto Interiin kaatui lääkärintarkastukseen – Crystal Palace iski haaskalle
- Times: Aston Villa voi iskeä kyntensä Real Madridin herkkupalaan
- Nyt se on varmaa: Liverpool hankki pelaajan Barcelonasta
- Siirto Interiin kaatui lääkärintarkastukseen – Crystal Palace iski haaskalle
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Coventry City: Lisää laatua kaipaisi
- Vieläkö hän pelaa jalkapalloa? Elävä legenda palaamassa Englantiin
- Times: Aston Villa voi iskeä kyntensä Real Madridin herkkupalaan
- Hyökkääjä on kesän yksi suurimmista hahmoista – saattaa siirtyä pian Valioliigaan
- Lähde: Tottenhamistakin tuttu mies korvaamassa Arsenalin tähtihankinnan
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Ipswich Town: Yli 100 miljoonan pelaajahankinnat eivät riitä
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Hull City: suoraan takaisin
- Newcastle sai rukkaset – pelaaja kieltäytyi 15 miljoonan euron siirrosta