Spartak menetti maalivahtinsa ja kaksi avauksen miestä – hyydytti silti Liverpoolin tasuriin
Kuva: Getty Images
Liverpool ei saanut toisellakaan kierroksella voittotiliäänsä Mestarien liigassa auki joukkueen jäätyä Venäjällä Spartak Moskovan kanssa pistejakoon. Isäntäjoukkue kärsi ottelussa kolme loukkaantumista, mutta onnistui nappaamaan pisteen 1-1-tuloksella.
Spartakin loukkaantuneet olivat avainpelaajia. Ykkösvahti Artem Rebrovin lisäksi sivuun joutuivat Ivelin Popov ja Aleksandr Samedov.
Ottelu lähti avoimesti käyntiin ja peli aaltoili alkuun molempiin suuntiin. Ensimmäisen hyvän tilanteen sai luotua viidennellä minuutilla Liverpool. Philippe Coutinho haki keskityksellään etutolpalta Roberto Firminoa, joka ei kuitenkaan päällään palloon. Näin yritys lensi rajoista yli.
17. minuutilla Firmino oli vieläkin lähempänä maalia. Tällä kertaa keskityksen jakoi Sadio Mané ja brassin puskuyritys kilpistyi maalivahti Artem Rebrovin mainioon reaktiotorjuntaan.
Avausmaalin pääsi lopulta tekemään isäntäjoukkue Spartak 23. minuutilla Coutinhon rikkeestä vihelletystä vapaapotkusta. Fernandon laukaus kiersi muurin yli ja livahti keskeltä sitä kohti heittäytyvän Lorius Kariuksen selän taakse.
Liverpool toipui nopeasti takaiskusta ja verkot heiluivat jo kaksi minuuttia myöhemmin toisessa päässä. Mané rokotti Trent Alexander-Arnoldin keskityksestä lähietäisyydeltä, mutta senegalilaisen osuma hylättiin paitsiona.
31. minuutilla Mané oli kuitenkin tarjoilijana, kun Coutinho upotti tasoituksen nopean vastaiskun päätteeksi. Tämä maali myös hyväksyttiin ja peli oli tasan.
Liverpool sai vielä avausjakson lisäajalla tilaisuuden johtomaaliin Jordan Henderson syötti oikealle laidalle Manélle, joka haki vasemmalta tolpalta Mohamed Salahin. Salah suti tyhjästä maalista ohi, mutta sillä ei ollut merkitystä. Lippu oli jo noussut Manén jäätyä paitsioon.
Toinen puolisko jatkui vauhdikkaana. 52. minuutilla Liverpoolille tarjoutui hyvä mahdollisuus rokottaa vapaapotkusta. Coutinhon yritys rangaistusalueen tuntumasta oli hyvä, mutta Rebrov onnistui torjumaan laukauksen sivuun.
Viimeisen kaksikymppisen lähestyessä hienon pelin pelanneen Spartak-vahdin peli päättyi ikävään loukkaantumiseen. Rebrov oli aiemmin törmännyt yhteen Salahin kanssa, josta vamma tuli. Venäläinen vietiin lopulta useamman minuutin vieneiden hoitotoimien jälkeen paareilla pois kentältä. Korvaajaksi tolppien väliin astui Aleksandr Selikhov.
Liverpoolilla oli vielä lisäajalla yksi paikka pelastaa itselleen täydet kolme pistettä. Selikhov kuitenkin pysäytti näyttävästi Salahin puskuyrityksen keskustasta ja ottelu päättyi 1-1-pistejakoon.
Mestarien liiga tiistaina:
Sevilla-Maribor 3-0 (2-0) 1-0 Wissam Ben Yedder (27′) 2-0 Wissam Ben Yedder (38′) 3-0 Wissam Ben Yedder rp. (83′) Spartak Moskova-Liverpool 1-1 (1-1) 1-0 Fernando (23′) 1-1 Philippe Coutinho (31′) Manchester City-Shakhtar Donetsk 2-0 (0-0) 1-0 Kevin De Bruyne (48′) Sergio Agüero erp. (72′) 2-0 Raheem Sterling (90′) Napoli-Feyenoord 3-1 (1-0) 1-0 Lorenzo Insigne (7′) 2-0 Dries Mertens (49′) Jens Toornstra (Feyenoord) erp. (68′) 3-0 Jose Callejón (70′) 3-1 Sofyan Amrabat (90’+3) Besiktas-RB Leipzig 2-0 (2-0) 1-0 Ryan Babel (11′) 2-0 Anderson Talisca (43′) Monaco-Porto 0-3 (0-1) 0-1 Vincent Aboubakar (31′) 0-2 Vincent Aboubakar (69′) 0-3 Miguel Layún (89′) Borussia Dortmund-Real Madrid 1-3 (0-1) 0-1 Gareth Bale (18′) 0-2 Cristiano Ronaldo (50′) 1-2 Pierre-Emerick Aubameyang (54′) 1-3 Cristiano Ronaldo (79′) APOEL-Tottenham 0-3 (0-1) 0-1 Harry Kane (39′) 0-2 Harry Kane (62′) 0-3 Harry Kane (67′)LUE MYÖS:
- Sarjanousijat kurittivat isoja: Chelsea hävisi, Liverpool tasapeliin
- Aston Villa nousi Valioliigassa jo kolmanneksi – Arsenal väänsi voiton Brentfordista
- Chelseaan siirtyvä peluri ongelmissa – oma seura lätkäisi pelikiellon
- Italialaislehti: Tottenhamin ykköstorjuja lähtökuopissa
- Sunderland on Valioliigan paras sarjanousija 20 vuoteen
- Arne Slot kertoi, miten Mohamed Salah reagoi penkitykseen
- Newcastlen maalivahti loukkaantui – poissaoloaika selvillä
- Jamie Carragher: Fulham-luotsi ansaitsee suuremman pestin
- Toimittaja: Maalivahti haluaa jättää Manchester Cityn
- Toppari iski saksipotkumaalin – Newcastle ja Tottenham tasapeliin
- Erling Haaland teki huimaa historiaa – Man City oli menettää neljän maalin johdon
- Toimittaja: Maalivahti haluaa jättää Manchester Cityn
- Toppari iski saksipotkumaalin – Newcastle ja Tottenham tasapeliin
- Entinen Englannin maajoukkuepelaaja pidätetty raiskauksen yrityksestä
- Jamie Carragher: Fulham-luotsi ansaitsee suuremman pestin
- Newcastlen maalivahti loukkaantui – poissaoloaika selvillä
- Liverpoolia vastaan raivonnut brassipeluri pyysi anteeksi
- Arne Slot kertoi, milloin Mohamed Salah lähtee Afrikan mestaruusturnaukseen
- Arne Slot kertoi, miten Mohamed Salah reagoi penkitykseen
- Onko tässä Newcastlen uusi ykköstorjuja? Managerilta vuolaat ylisanat