Arsenal-nuorukainen ampui Superkotkat MM-kisoihin – Kisojen vakiokävijä Ghana pahassa pinteessä
Kuva: Getty Images
Nigeriasta tuli Afrikan ensimmäinen ja kaiken kaikkiaan kahdestoista maa, joka varmisti paikkansa Venäjän ensi kesän MM-turnauksessa. Nigerian kisapaikka varmistui, kun se kaatoi kotikentällään Sambian maalein 1-0.
Superkotkien sankariksi nousi Arsenalin 21-vuotias Alex Iwobi, joka viimeisteli ottelun ainoan maalin alle neljä minuuttia kentälletulonsa jälkeen 70. peliminuutilla.
Ottelun lopussa Nigeria otti viimeisenä vaihtonaan kentälle Iwobin tavoin aiemmin Englantia nuorisomaajoukkueissa edustaneen Ola Ainan. Ottelu oli Hullin laitapuolustajalle Nigerian paidassa ensimmäinen, joten Aina on nyt pysyvästi Nigerian pelaaja eikä paluuta Englannin maajoukkueeseen enää ole.
Nigerian lohkon toisessa ottelussa Kamerun kukisti Algerian 2-0. Molempien menestyneiden afrikkalaismaiden mahdollisuudet kisoihin olivat kuitenkin menneet jo ennen lauantaita.
Päivän aiemmissa otteluissa Etelä-Afrikka kukisti Burkina Fason 3-1. Ghana puolestaan jäi maalittomaan tasapeliin Ugandan vieraana ja on hyvin lähellä pullahtaa ulos MM-kisoista. Ghanan rannalle jääminen varmistuu sunnuntaina, mikäli Egypti nappaa pisteenkin kotiottelustaan Kongoa vastaan.
Ghana on ollut mukana kolmissa viime MM-kisoissa, ja vuonna 2010 se oli erittäin lähellä yltää ensimmäisenä Afrikan maana MM-kisojen välierävaiheeseen.
LUE MYÖS:
- Gary Neville näki ”säälittävimmän” Manchester Unitedin 45 vuoteen
- Valioliiga-kauden floppijoukkue piti Manchester Unitedia pinteessä – Tottenham valahti jumboksi
- Mielenkiintoinen tilasto: Sunderlandin hyökkääjähirmu nousi kuuluisuuksien rinnalle
- Valioliiga-hyökkääjä jäi maalin päähän 23 vuotta vanhasta ennätyksestä
- Hurja tilasto: Erling Haaland ylsi temppuun, johon vain Harry Kane on aiemmin kyennyt
- Sunderlandin voimahyökkääjän hattutemppu laiha lohtu – Man City siirtyi sarjakärkeen
- Roberto De Zerbiltä brutaali arvio pelaajastaan: ”Kunto ei ole riittävän hyvä”
- Liverpool kaatoi Bournemouthin vieraissa – ei toteutunut Bermudan kolmio
- Bruno Guimaraes turhautui Arsenalin esitykseen – latasi suorat sanat
- Roberto De Zerbin toiminnasta kulisseissa iso paljastus
- Gary Neville näki ”säälittävimmän” Manchester Unitedin 45 vuoteen
- Valioliiga-hyökkääjä jäi maalin päähän 23 vuotta vanhasta ennätyksestä
- Valioliiga-kauden floppijoukkue piti Manchester Unitedia pinteessä – Tottenham valahti jumboksi
- Liverpool kaatoi Bournemouthin vieraissa – ei toteutunut Bermudan kolmio
- Mielenkiintoinen tilasto: Sunderlandin hyökkääjähirmu nousi kuuluisuuksien rinnalle
- Roberto De Zerbiltä brutaali arvio pelaajastaan: ”Kunto ei ole riittävän hyvä”
- Roberto De Zerbi teilasi Tottenhamin jättihankinnan lehdistön edessä