Times: Gareth Southgate haluaa loukkaantumisista kärsineen Arsenal-pelaajan MM-joukkueeseen
Kuva: Getty Images
Useista vaikeista jalkavammoista viime vuosina kärsineellä takavuosien huippulupauksella Jack Wilsherellä on edelleen mahdollisuus päästä Englannin ensi vuoden MM-kisajoukkueeseen. The Times kertoo manageri Gareth Southgaten pitävän Wilsheren edistymistä tarkasti silmällä.
Arsenalin keskikenttäpelaaja teki valioliigadebyyttinsä jo 16-vuotiaana. Ikää ei ole vieläkään kuin 25, mutta loukkaantumiset ovat hidastaneet kehitystä. Nyt Wilshere on kuitenkin omien sanojensa mukaan ”paremmassa kunnossa kuin koskaan”, eikä Southgatekaan sulje mieheltä maajoukkueen ovia.
Timesin mukaan Southgate harkitsi Wilsheren nostamista jo lokakuun maaotteluihin Sloveniaa ja Liettuaa vastaan, mutta päätti kuitenkin toisin puutteellisen pelituntuman takia. Wilshere on pelannut tällä kaudella vasta 202 minuuttia eikä ainuttakaan näistä Valioliigassa. Viime viikolla hän pelasi kuitenkin täydet minuutit BATE:a vastaan Eurooppa-liigassa.
Toinen tämänhetkisen maajoukkueen ulkopuolella oleva pelaaja, jonka Southgate toivoo vahvistavan Englannin keskikenttää, on 22-vuotias Nathaniel Chalobah. Watfordin pelaaja on kuitenkin polvivamman takia sivussa ainakin joulukuulle, joten häntä päästään tarkkailemaan lähempää vasta maaliskuussa. Tuolloin Englanti pelannee harjoitusottelut Hollantia ja Italiaa vastaan.
Sunnuntain vierasottelu Liettuaa vastaan on molempien osapuolten osalta merkityksetön, joten Englanti tehnee kokoonpanoonsa myös lukuisia muutoksia. Jack Butland saatetaan nähdä tolppien välissä ensimmäistä kertaa puoleentoista vuoteen, ja Harry Winksin uskotaan tekevän maajoukkuedebyyttinsä.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Taas huono tulos – Eddie Howella on nyt paineet niskassaan: ”Tuntuu ikävältä”
- Ei voi olla totta – Liverpoolin jättihankinta loukkaantui ”vakavasti”
- Bournemouth on ostanut AC Milanin puolustajan omakseen
- Liam Rosenior ylistää Cole Palmeria: ”Hän on pysäyttämätön”
- Cole Palmer käytti Wolverhamptonin tötöilyn hyväkseen – Valioliiga-ennätys uusiksi
- Manchester United jatkoi voittokulkuaan Tottenhamin kustannuksella – tällä kertaa apuja tuli vierailta
- Pep Guardiola puolustaa Erling Haalandia: ”Maailman paras”
- Marc Cucurella ja Adama Traoré naureskelivat nujakalleen – ”João Pedro pelasti henkeni”
- Tottenham-kapteeni Cristian Romerolta kritiikkiä seurajohdolle – näin Thomas Frank kommentoi
- Chelsean Liam Rosenior taas somepilkan kohteena: ”On osattava nauraa itselleen”
- Cole Palmer käytti Wolverhamptonin tötöilyn hyväkseen – Valioliiga-ennätys uusiksi
- Unai Emery esitti pyynnön Liverpoolille: ”Me olemme olleet reiluja”
- Bournemouth on ostanut AC Milanin puolustajan omakseen
- Liam Rosenior ylistää Cole Palmeria: ”Hän on pysäyttämätön”
- Manchester United jatkoi voittokulkuaan Tottenhamin kustannuksella – tällä kertaa apuja tuli vierailta
- Pep Guardiola puolustaa Erling Haalandia: ”Maailman paras”
- Marc Cucurella ja Adama Traoré naureskelivat nujakalleen – ”João Pedro pelasti henkeni”
- Tottenham-kapteeni Cristian Romerolta kritiikkiä seurajohdolle – näin Thomas Frank kommentoi
- Chelsean Liam Rosenior taas somepilkan kohteena: ”On osattava nauraa itselleen”
- Kuuden pisteen ottelu Leedsille – Forest kaatui Elland Roadilla