Pelaaja-agentti varoittaa valioliigaseuroja siirtopäätöksen seurauksista – ”Koko kausi voi murskaantua”

Pelaaja-agentti Craig Honeymanin mukaan moni seura voi kärsiä ensi kesänä siitä, että siirtoikkuna sulkeutuu jo ennen Valioliigan alkamista.
Pelaajia voidaan kuitenkin myydä elokuun loppuun saakka. Honeyman sanoo Teesside Gazetten haastattelussa uudistuksen olevan hyvä asia vain siinä tapauksessa, että muissa maissa toimitaan samalla tavalla.
– Jos niin ei käy, siitä on valioliigaseuroille valtavasti haittaa. Onko siinä järkeä, että kausi alkaa ja pelaajasiirtoja voidaan sen jälkeen tehdä sisään ja ulos? Ei, ei oikeastaan. Etenkin TOP 6:n ulkopuolisilla seuroilla koko kausi voi murskaantua yhden siirron takia. Onko se reilua? Ei. Onko se järkevää? Ei, agentti pohtii.
– Sellainen asia, joka mahdollisesti rankaisee jokaista seuraa Valioliigassa tai Englannissa, ei ole kovin järkevä.
Honeymanin mielestä englantilaisseurojen on nyt lobattava muita maita ottamaan käyttöön saman systeemin.
– Sen täytyy olla kaikki tai ei mitään, joten eurooppalaisissa liigoissa on globaali systeemi, jossa kaikilla on enemmän tai vähemmän samanlaiset kaudet, noin viikon tarkkuudella. Pitää olla takarajapäivä, jonka jälkeen seurat eivät voi ostaa tai myydä pelaajia. Se on järkevää.
Honeymanin mukaan espanjalaiset tai saksalaiset saattavat uudessa systeemissä kääntyä Englannin Mestaruussarjan puoleen. Esimerkiksi Middlesbrough’n tai Aston Villan budjetti on suurempi kuin monella La Ligan seuralla.
– Valitettavasti Mestaruussarjan seura ei pysty korvaamaan ulkomaille siirtyvää pelaajaa, jos ikkuna menee varhain kiinni.
Mestaruussarjan, Ykkösliigan ja Kakkosliigan seurat eivät ole vielä päättäneet, seuraavatko ne Valioliigan esimerkkiä siirtoikkuna-asiassa.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Newcastle voitti Chelsean ja nousi kolmanneksi – Nicolas Jackson sai suoran punaisen kortin
- Mikel Arteta: Arsenalin mestaruushaaveet kaatuivat loukkaantumisiin
- Paul Scholes pettyi Manchester Unitedin asenteeseen: ”Se on hullua”
- Erling Haaland kertoi mielipiteensä vaikeasta kaudesta: ”Meillä ei ollut tarvittavaa intohimoa”
- Valioliigan sarjajumbo pakotti Manchester Cityn tasapeliin
- Vaikeat sopimusneuvottelut auttoivat Mohamed Salah’ta pelaamaan uransa parhaan kauden: ”Se oli lopulta etu”
- Arsenal tekemässä toista espanjalaishankintaa
- Nottingham kaavailee isoa kaappausta Liverpoolista
- Jamie Vardy kiinnostaa edelleen Valioliigassa – onko tässä miehen uusi osoite?
- Fantasy Premier League: GW 36 – katso parhaat pelaajat loppukauden kiriin
- Jamie Vardy kiinnostaa edelleen Valioliigassa – onko tässä miehen uusi osoite?
- Paul Scholes pettyi Manchester Unitedin asenteeseen: ”Se on hullua”
- Nottingham kaavailee isoa kaappausta Liverpoolista
- Arsenal tekemässä toista espanjalaishankintaa
- Vaikeat sopimusneuvottelut auttoivat Mohamed Salah’ta pelaamaan uransa parhaan kauden: ”Se oli lopulta etu”
- Fabrizio Romano: Arsenal tehnyt kesän ensimmäisen hankinnan
- Valioliigan sarjajumbo pakotti Manchester Cityn tasapeliin
- Erling Haaland kertoi mielipiteensä vaikeasta kaudesta: ”Meillä ei ollut tarvittavaa intohimoa”
- Mikel Arteta Arsenalista: ”Askel taaksepäin”
- Mikel Arteta: Arsenalin mestaruushaaveet kaatuivat loukkaantumisiin