Kolaristaan toipuva Sergio Agüero: ”Kiitos turvavyön, että voin olla edes puhumassa tästä”
Kuva: Getty Images
Yhden maalin päässä Manchester Cityn kaikkien aikojen parhaan maalintekijän tittelistä oleva Sergio Agüero olisi takuulla mielellään ollut tiistaina kentällä, kun Argentiinan maajoukkue taisteli kynsin hampain paikasta ensi kesän MM-kisoihin. Autokolarissa murtunut kylkiluu pakotti kuitenkin Agüeron television ääreen. Pahemminkin olisi silti voinut käydä.
– Kun saavuin sairaalaan, kysyin lääkäriltä, voisinko pelata lauantaina Cityn pelissä. Hän sanoi ei. Sitten kysyin, voisinko pelata maajoukkueessa seuraavalla viikolla. Hän sanoi, ettei tiedä. Totesin vain, että ”tämä ei voi olla totta”, Agüero muistelee pettymyksen tuottanutta uutista amsterdamilaisen taksin takapenkillä kokemansa tärskyn jälkeen.
– Myöhemmin ajattelin asiaa tarkemmin ja totesin, että saan kiittää turvavyötä siitä, että voin ylipäätään olla puhumassa tästä tänään.
Argentiinan karsintatarulla oli onnellinen loppu, kun se kukisti ratkaisuottelussaan Ecuadorin 3-1 ja eteni lopputurnaukseen. Kaikki kolme maalia syntyivät Lionel Messin lapikkaasta, ja Agüero onkin koko muun kansakunnan tavoin Messille kiitollinen.
[readmore from=Sergio-Agüero]
– Lähetin Messille tekstarin, kuten kaikille muillekin. Onnittelin häntä ja kiitin häntä siitä kaikesta, mitä hän maajoukkueessa tekee, Agüero kertoi TyC Sportsin Líberon haastattelussa.
– Olen tietysti iloinen siitä, että kisapaikka lopulta heltisi. Totta kai alussa olin hermostunut Ecuadorin johtomaalin takia, mutta Leolla oli tarpeeksi kärsivällisyyttä kääntää huono alku voitoksemme.
Agüerolta kysyttiin siitäkin, olisiko hänen mahdollista pelata Messin kanssa yhdessä myös seurajoukkueessa.
– Cityllä ei olisi ongelmia rahan kanssa, jos se haluaisi hankkia Messin. Messi on kuitenkin Barcelonan symboli, ja on hyvin epätodennäköistä, että hän lähtee sieltä.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Ei voi olla totta – Liverpoolin jättihankinta loukkaantui ”vakavasti”
- Bournemouth on ostanut AC Milanin puolustajan omakseen
- Liam Rosenior ylistää Cole Palmeria: ”Hän on pysäyttämätön”
- Cole Palmer käytti Wolverhamptonin tötöilyn hyväkseen – Valioliiga-ennätys uusiksi
- Manchester United jatkoi voittokulkuaan Tottenhamin kustannuksella – tällä kertaa apuja tuli vierailta
- Pep Guardiola puolustaa Erling Haalandia: ”Maailman paras”
- Marc Cucurella ja Adama Traoré naureskelivat nujakalleen – ”João Pedro pelasti henkeni”
- Tottenham-kapteeni Cristian Romerolta kritiikkiä seurajohdolle – näin Thomas Frank kommentoi
- Chelsean Liam Rosenior taas somepilkan kohteena: ”On osattava nauraa itselleen”
- Unai Emery esitti pyynnön Liverpoolille: ”Me olemme olleet reiluja”

- Kuuden pisteen ottelu Leedsille – Forest kaatui Elland Roadilla