Southampton taisteli tasapelin askeleen edellä ollutta Newcastlea vastaan
Kuva: Getty Images
Sunnuntai-illan keskikastin väännöstä Southampton-Newcastle odotettiin yleisesti vähämaalista kyttäystä, mutta maaleja saatiinkin oikein mukavasti. Vaikka pallonhallinta merkittiinkin Southamptonin eduksi, oli Newcastle ottelussa energisempi ja aikaansaavampi. Maaleja tekivät molemmat kuitenkin kaksi.
Southamptonin avauskokoonpanossa nähtiin hollantilaistoppari Virgil Van Dijk, joka pelasi ensimmäisen kerran tällä kaudella kotiyleisönsä edessä. Harakoiden avauksessa pelasi Jonjo Shelvey, jonka kättä koristi sormituki. Shelveyn sormi murtui maaottelutauolla Newcastlen harjoituksissa sattuneessa käsirysyssä.
Jo 10. minuutilla Newcastle sai ensimmäisen vaaranpaikan, kun Christian Atsu laukoi rangaistusalueen takaa terävästi vain hieman tolpan ohi.
Kymmenen minuuttia myöhemmin sihti oli jo paremmin kohdallaan. Jonjo Shelveyn laukauksen Saints-puolustus vielä blokkasi, mutta Isaac Hayden laukoi jatkopallon tulisesti ja tarkasti verkkoon. Maali oli Newcastlen ensimmäinen tällä kaudella rankkarialueen ulkopuolelta, ja ensimmäinen Valioliigassa vieraskentällä avausjaksolla lähes kahteen vuoteen. Haydenille osuma puolestaan oli miehen valioliigauran ensimmäinen.
1 - Newcastle have scored an away goal in the 1st half of a PL match for the first time since Nov 2015 at C Palace; 687 days ago. Rare.
Well what was the ref seeing there? Should have been an early bath for that tackle. Thanksgiving came early for DeAndre Yedlin #sounew
Long with pure shithousery! Literally kicked the ball out of play & folded like a deck of cards! Silly by Lejeune but long dived #nufc
Don’t understand how that was a penalty when Shane Long had clearly kicked the ball out of play before LeJeune touched him
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Bruno Fernandesin loukkaantuminen huolettaa joukkuekaveria: ”Valtava takaisku”
- Xavi Simons pyysi anteeksi taklaustaan – näin kommentoi Virgil van Dijk
- Wayne Rooney: Declan Rice on Englannin seuraava kapteeni
- Aston Villalle kritiikkiä aivovammajärjestöltä Emi Martínezin tilanteesta
- Brittimediassa keskenään ristiriitaista tietoa Arsenalin siirtosuunnitelmista
- Pep Guardiola punnitsee Man Cityn pelaajat joulun jälkeen: ”He voivat syödä, mutta…”
- Sky: Nämä ovat Chelsean suunnitelmat tammikuun varalle
- Erikoinen yllätys: vastikään Tottenhamiin palannut urheilupomo lähdössä nyt muualle
- Manchester Unitedin penkinlämmittäjän siirto lähestyy, vai lähestyykö?
- Mirror: Arsenal haluaa 18-vuotiaan ranskalaisen
- Alexander Isak loukkaantui – näin Arne Slot kommentoi
- Crystal Palacen Oliver Glasner kiehui: ”Todella häpeällinen esitys”
- Nemanja Matić sai Manchester Unitedilta sakon ja uhkasi lähteä: ”Chelseassa ei olisi ikinä käynyt noin”
- West Ham -hyökkääjä voi siirtyä hetkenä minä hyvänsä
- Morgan Rogers kaatoi maaleillaan Manchester Unitedin Valioliigassa
- Frank Lampard raivostutti vastustajan: ”Pyydän anteeksi”
- Mirror: Arsenal haluaa 18-vuotiaan ranskalaisen
- Manchester Unitedin penkinlämmittäjän siirto lähestyy, vai lähestyykö?
- Kobbie Mainoon velipuoli kohautti tempauksellaan – Rúben Amorim kommentoi
- Tottenham sai kaksi punaista korttia – Alexander Isakin peli päättyi polvivammaan
