Liverpoolin 17-vuotiaasta timantista kohistaan Englannissa – taas hattutemppu: ”Ihmeellisen taitava poika”

Saarivaltakunnassa kohistaan tällä hetkellä Liverpoolin kärkipelaajasta Rhian Brewsteristä, jonka hattutemppu siivitti Englannin alle 17-vuotiaiden MM-loppuotteluun Espanjan vastustajaksi.
Paikka lauantain loppuottelussa varmistui, kun Englanti kukisti Brasilian maalein 3–1 keskiviikkona Kolkatassa.
Vuonna 2000 syntyneelle Brewsterille kyseessä oli jo toinen peräkkäinen kolmen maalin kamppailu, sillä hän takoi täysosumia myös Yhdysvaltojen verkkoon puolivälierässä.
Liverpoolin manageri Jürgen Klopp on talkSPORTin mukaan ollut tyytyväinen Brewsterin kehittymiseen.
– Fyysisesti vahva, ihmeellisen taitava poika, todellinen kärkipelaaja, hyvä viimeistelijä, fantastinen työetiikka ja kaikkea sellaista, Klopp kehui nuorukaista aiemmin.
Chelseasta 14-vuotiaana Liverpooliin vaihtanut Brewster itse on ihaillut Anfieldilla Luis Suárezia, joka siirtyi sittemmin Barcelonaan.
– Hänen pelityylinsä muistuttaa minun tyyliäni. Nopeat jalat, osaa tehdä maaleja, ja olisi mahtavaa, jos voisin jonakin päivänä pelata hänen tavoin Liverpoolin edustusjoukkueessa.
Englannin alle 17-vuotiaiden tie MM-loppuotteluun
Lohkovaihe: Englanti – Chile 4–0, Englanti – Meksiko 3–2, Englanti – Irak 4–0
Neljännesvälierä: Englanti – Japani rp. 5–3, 0–0
Puolivälierä: Englanti – USA 4–1
Välierä: Englanti – Brasilia 3–1
Seuraa meitä myös Facebookissa ja Twitterissä. Facebookissa käydään kovimmat jälkipuinnit ja Twitteristä tavoitat kaikki uutisemme reaaliajassa!
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Ex-pelaaja tyrmistyi Liverpoolin siirtopäätöksestä: “Hän olisi ollut seuran tulevaisuus”
- Entisen Arsenal-tähden oudolle uralle jälleen uusi käänne: Vakavasta loukkaantumisesta nousu tähdeksi, karkasi vapaalla siirrolla, palasi kasvattiseuraansa ja nousi pelaajasta päävalmentajaksi – nyt pelaajaura jatkuukin Meksikossa
- Everton sopinut 38 miljoonan euron hyökkääjähankinnasta heti tärkeän jatkosopimuksen jälkeen
- Virallista: Chelsea hankki 70 miljoonan euron brasilialaishyökkääjän
- Hollannin entinen kapteeni Liverpooliin – valmennusryhmään myös paluumuuttaja
- Evertonin tähdelle pitkä jatkosopimus
- Liverpoolin puolustaja siirtyy Bundesliigaan – valtava takaisinosto-optio mukana
- Nottingham Forest julkisti tärkeän jatkosopimuksen
- Leeds teki kesän kolmannen hankintansa – pelannut Belgian maajoukkueessa
- 13 maalin valioliigatähdelle pitkä jatkosopimus
- Lähteet: Manchester United -tähti eroaa vaimostaan – yksi piirre oli liikaa
- Ex-pelaaja tyrmistyi Liverpoolin siirtopäätöksestä: “Hän olisi ollut seuran tulevaisuus”
- Entisen Arsenal-tähden oudolle uralle jälleen uusi käänne: Vakavasta loukkaantumisesta nousu tähdeksi, karkasi vapaalla siirrolla, palasi kasvattiseuraansa ja nousi pelaajasta päävalmentajaksi – nyt pelaajaura jatkuukin Meksikossa
- Everton sopinut 38 miljoonan euron hyökkääjähankinnasta heti tärkeän jatkosopimuksen jälkeen
- Hollannin entinen kapteeni Liverpooliin – valmennusryhmään myös paluumuuttaja
- Virallista: Chelsea hankki 70 miljoonan euron brasilialaishyökkääjän
- Liverpoolin puolustaja siirtyy Bundesliigaan – valtava takaisinosto-optio mukana
- Manchester City hävisi saudiseuralle, eikä siinä ollut edes illan koko surkeus
- Evertonin tähdelle pitkä jatkosopimus
- 13 maalin valioliigatähdelle pitkä jatkosopimus