Tanskalainen ex-valioliigapelaaja on ”mentaalitapaus” – oli joukkuekaverina aivan painajaismainen

Evertonin entinen keskikenttämies Thomas Gravesen tunnetaan erittäin värikkäänä persoonana. Hänen ex-joukkuekaverinsa James McFadden paljastaa nyt, millaista oli pelaaminen samassa joukkueessa tanskalaisen kanssa.
Gravesen vietti Goodison Parkilla yhteensä kuusi vuotta. Hän ripusti nappulakengät naulaan 33 vuoden iässä vuonna 2009.
– Tommy Gravesen oli uskomaton. Hänellä ei ollut suodatinta, hän oli pelottava, McFadden kertoo Open Goalin Si Ferryn haastattelussa.
– Hän oli mentaalitapaus. Hän vain oli erilainen kaveri. Hän oli henkilö, jota ryhmässä – no – pyrkii välttämään. Hän oli kaikkein hyperaktiivisin kaveri. Koko ajan. Kahden kesken hän oli hyvä tyyppi, mutta ryhmässä hän oli painajainen, skotti jatkaa.
McFadden muistaa, kuinka Gravesen heitteli 60-vuotiasta Jimmy Lumsdenia fysioterapeutin pöydän yli.
– Hänellä oli hullu tanskalainen scouse-murre. Kerran hän toi mukanaan värikuula-aseen ja alkoi vain ampua ihmisiä. Yhtenä päivänä hän toi ilotulitteita.
McFaddenin mukaan fysioterapeutti juoksi harjoituskentän laidalla loukkaantuneiden pelaajien kanssa, kun alkoi tapahtua.
– Tommy tuli ison raketin kanssa ja ampui sen suoraan häntä kohti.
Lähde: Liverpool Echo
Seuraa meitä myös Instagramissa, Facebookissa ja Twitterissä. Instagramissa näet kätevästi mielenkiintoisimmat uutisemme, Facebookissa käydään kovimmat jälkipuinnit ja Twitteristä tavoitat kaikki uutisemme reaaliajassa!
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Paul Scholes kehoitti Valioliigan tähteä karttamaan Manchester Unitedia – ”Minä olen huolissani”
- Mikel Arteta toivoo jatkoa Arsenalin kauniille tarinalle: ”Me teemme historiaa”
- Aston Villa ja Tottenham vääntävät ottelun ajankohdasta
- Tottenham-tähti edelleen sivussa – Eurooppa-liigan välierä jäänee väliin
- Man United -hylkiö loistaa Napolissa – italialaismedia ylisti neroksi
- Luottopuolustaja: Arne Slot uskoi mestaruuteen heti alusta
- Karu kohtalo: Nämä kuusi Liverpool-pelaajaa jäämässä ilman mestaruusmitalia
- Romano: Man City voi menettää De Bruynen lisäksi toisenkin avainpelaajansa
- Näkökulma: Tästä syystä Liverpool voitti Valioliigan vaikkei siihen kauden alla uskottu
- Pep Guardiola vaatii isoja päätöksiä Man City -johdolta – ”Ei saa hämääntyä”

- Arne Slotilta hieno kunnianosoitus Jürgen Kloppille Liverpoolin mestaruudesta