Mixun Special One: Liverpool tarvitsee johtajuutta puolustukseensa: ”Henkisesti heiveröisiä”
Liverpool on ollut hurjassa vireessä viimeisissä otteluissa. Yhteensä 15 maalia viimeisessä kolmessa ottelussa tehnyt Liverpool on ollut vakuuttava. Mixun Special Onessa palataan kuitenkin Mestarien liigassa Sevillaa vastaan tapahtuneeseen romahdukseen ja sen syihin.
Valioliiga.comin asiantuntija Mixu Paatelainen nostaa isoksi syyksi puolustamisen erikoistilanteissa siihen, että Sevilla nousi 0-3-tappioasemasta tasapeliin. Liverpoolilla on ollut vaikeuksia alkukaudella nimenomaan erikoistilanteiden puolustamisessa.
Liverpoolin hyökkääminen on Paatelaisen mukaan ihailtavaa. Viimeisissä otteluissa erikoistilannepelaamista on saatu parannettua. Paatelaisen mukaan systeemi on toimiva, mutta pelaajat ovat pelanneet tilanteet lepsusti.
– Se johtuu pelaajista ja heidän asenteesta. Siellä on liikaa pelaajia, jotka ovat ikään kuin ”Olen nyt täällä vain mukana ja minun on käsketty seisoa tässä ja tässä minä nyt seison”. Sitten pallo tulee sille alueelle ja pum, vastustaja tekee maalin. Näin ei voi tapahtua, Paatelainen sanoo ylläolevalla videolla.
Paatelaisen mukaan Liverpoolin puolustuksesta puuttuu johtajuutta ja kuria.
– Siellä on liian henkisesti heiveröisiä pelaajia, jotka eivät ota vastuuta. Sieltä puuttuu selvä johtaja, Paatelainen sanoo.
Katso ylhäältä artikkelikuvan kohdalta, ketä Paatelainen tarjoaa Liverpoolille ratkaisuksi esimerkiksi jo tammikuun siirtoikkunan aikana.
Sportti TV on Youtube-kanava, jolla julkaistaan muun muassa Valioliiga.comin ja Laliiga.comin haastatteluita. Ota kanava seurantaan, niin et missaa mitään!
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Athletic: Arsenal-pelaaja joutuu leikkaukseen – seura etsii korvaajaa siirtoikkunan loppuhetkillä
- Manchester City menetti pisteitä Valioliigassa – Tottenham-hyökkääjä iski upean maalin
- Michael Carrick otti kantaa Patrick Dorgun loukkaantumiseen
- Athletic: Crystal Palace myymässä maalitykkinsä Italiaan
- Draamaa Manchester Unitedin ottelussa – kaksi maalia lisäajalla
- Fabrizio Romano: Glen Kamara herätti kiinnostusta Englannissa – Rennes hylkäsi tarjouksen
- Virallista: Manchester City -maalivahti vaihtaa seuraa Valioliigan sisällä
- Leeds panee kovan kovaa vastaan Valioliiga-seurojen välisissä neuvotteluissa
- Virallista: Lisää ruotsalaisväriä Valioliigaan
- Crystal Palace -kärki odottaa lupaa siirrolle – tästä homma kiikastaa
- Athletic: Arsenal-pelaaja joutuu leikkaukseen – seura etsii korvaajaa siirtoikkunan loppuhetkillä
- Sky: Liverpool on ostoksilla Koillis-Englannissa