Valioliigaseuran puheenjohtaja lupaa: ”Tammikuussa ostamme 2-3 pelaajaa”

West Hamin kausi ei ole mennyt ihan nappiin.
Keskisuuri seura on 16 ottelun jälkeen Valioliigassa toiseksi viimeisenä. Päävalmentaja on jo vaihtunut Slaven Bilićistä David Moyesiin. Seuraavaksi katse kääntyy pelaajistoon. Toinen Hammersin puheenjohtajista, David Sullivan, lupasi että tammikuussa joukkueeseen tuodaan vahvistuksia.
– David [Moyes] pohtii vielä alueita, joilla kokoonpanomme on heikoin. Mutta ei huolta, tuomme joukkueeseen kaksi tai kolme vahvistusta [tammikuussa], Sullivan kirjoitti otteluohjelmassa tänä iltana pelattavan West Ham-Arsenal -pelin alla.
– Ennen sitä [tammikuuta] saamme pelaajia takaisin sairastuvalta. Kilpailu pelipaikoista on siis taattu.
Asiasta kertoi paikallislehti London Evening Standard. ES:n tietojen mukaan West Ham tavoittelee vahvistusta ainakin keskikentälle. Seuraan on yhdistetty vahvasti Jack Wilshere, sillä Moyes sanoi suoraan olevansa kiinnostunut Arsenal-pelaajasta (lue tästä).
On myös mahdollista, että West Ham ostaa markkinoilta uuden hyökkääjän – etenkin jos Diafra Sakho myydään. Siirtohuhujen mukaan Mestaruussarjan Cardiff olisi kiinnostunut Sakhosta.
1 EUROLLA 30 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 30 ilmaiskierrosta peliin Le Bandit
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Luottopuolustaja solmimassa jatkosopimuksen Manchester Cityn kanssa
- Yllätyskäänne siirtomarkkinoilla – Christopher Nkunku saattaa palata vanhaan seuraansa
- Manchester City asetti hintalapun topparilleen
- Kai Havertz loukkasi polvensa – Arsenal etsii uutta hyökkääjää
- Sky: Crystal Palace hankkimassa korvaajan Eberechi Ezelle – hintalappu 37 miljoonaa euroa
- Douglas Luiz palaamassa Valioliigaan
- Athletic: Arsenal antoi palkankorotuksen laitahyökkääjälleen
- Bournemouth hankkimassa Bayer Leverkusenin laitahyökkääjän 30 miljoonalla eurolla
- Alexander Isakin ja Newcastlen välit poikki – näin seura vastasi Isakin avautumiseen
- Alexander Isak avasi sanaisen arkkunsa