Bild: Liverpool mukaan kilpailuun Saksan nuoresta maajoukkuepelaajasta
Kuva: Getty Images
Lukuisat suurseurat ovat olleet jo pitkään mukana kilpailussa Schalke 04:n keskikenttäpelaajasta Leon Goretzkasta. Nyt näiden joukkoon on Bildin mukaan liittynyt myös Liverpool.
Tilanteesta tekee erityisen mielenkiintoisen se, että pelaajan sopimus nykyisen seuransa kanssa päättyy tähän kauteen, joten tammikuun 1. päivästä eteenpäin hän on vapaa neuvottelemaan ilmaisesta siirrosta kaikkien muiden paitsi saksalaisseurojen kanssa.
Ilmaissiirto olisi siis mahdollista toteuttaa kesällä, mutta useat uskovat, että Schalke haluaa kultakimpaleestaan rahaa, vaikka summa ei tulisikaan sopimustilanteen myötä vastaamaan pelaajan todellista arvoa.
Syyskauden aikana Liverpoolin lisäksi Goretzkasta on huhuttu olevan kiinnostuneena muun muassa FC Barcelona, Bayern München, Manchester United ja Juventus. 22-vuotiaan pelaajan nykyinen seura on kuitenkin aiemmin vihjannut, että siirto Valioliigaan on todennäköisin vaihtoehto, sillä maassa on eniten rahaa.
Goretzka on nuoresta iästään huolimatta pelannut Saksan A-maajoukkueessa jo 12 ottelua, joissa hän on onnistunut viimeistelemään kuusi maalia.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Manchester City vyöryi finaaliin – Newcastle koki täystyrmäyksen
- Jättipaukku: HJK jysäytti Manchester Cityn ulos
- The Athletic: Crystal Palacelta törkeää toimintaa siirtorajalla
- Mikel Arteta otti kantaa Arsenalin loukkaantumistilanteeseen: ”Todella harvinainen vamma”
- Toimittaja: Kapteeni jättää Tottenhamin kesällä
- Athletic: West Ham -valmentajan sopimuksessa mielenkiintoinen pykälä
- Arsenal rynnisti Liigacupin finaaliin!
- Yllätysvalinta? Real Madridista potkut saanutta Xabi Alonsoa tuodaan Valioliigaan
- Pitkä poissaolo uhkaa – Valioliigan tähtihyökkääjä sivuun?
- Eddie Howe kertoi mielipiteensä Sandro Tonalin Arsenal-huhuista
- The Athletic: Crystal Palacelta törkeää toimintaa siirtorajalla
- Manchester City vyöryi finaaliin – Newcastle koki täystyrmäyksen
- Jättipaukku: HJK jysäytti Manchester Cityn ulos
- Yllätysvalinta? Real Madridista potkut saanutta Xabi Alonsoa tuodaan Valioliigaan
- Athletic: West Ham -valmentajan sopimuksessa mielenkiintoinen pykälä
- Toimittaja: Kapteeni jättää Tottenhamin kesällä
- Mikel Arteta otti kantaa Arsenalin loukkaantumistilanteeseen: ”Todella harvinainen vamma”
- Arsenal rynnisti Liigacupin finaaliin!
- Pitkä poissaolo uhkaa – Valioliigan tähtihyökkääjä sivuun?
- Avainpelaaja jättämässä Manchester Cityn kesällä