Sky: Useat valioliigaseurat tavoittelevat ”Afrikan Xavia” – oli siirtyä Barcelonaan kesällä

OGC Nicen Jean Michaël Seri yhdistettiin kesällä todella vahvasti La Ligan suurseura FC Barcelonaan. Ranskalaisseuran presidentti Jean-Pierre Riviere on kertonut jälkeenpäin, että kaikki oli jo sovittuna, kunnes Barcelona perui kaupan lähes viimeisellä mahdollisella hetkellä.
Nyt Seri on jälleen siirtohuhujen kohteena, mutta tällä kertaa häntä ollaan Espanjan sijasta viemässä Englantiin. Sky Sports kertoo kuulleensa pelaajan läheiseltä, että useat Valioliiga-seurat tavoittelevat 26-vuotiasta keskikenttäpelaajaa itselleen.
Lähteen mukaan yksi kyseisistä seuroista on Everton, mutta Serin uskotaan haluavan joukkueeseen, jonka mukana hän pääsee pelaamaan Mestarien liigaa kaudella 2018-19.
Afrikan Xaviksikin kutsuttu Norsunluurannikon maajoukkuepelaaja on ihastuttanut useita syöttötaidoillaan. Seri pyöritti viime kaudella Nicen peliä upeasti. Hän antoi keskimäärin 83,4 onnistunutta syöttöä ottelua kohden – ainoastaan PSG:n Marco Verrattilla ja Thiago Mottalla lukema on suurempi.
Seri keräsi tililleen myös vakuuttavat tehot keskikenttäpelaajalle, sillä hän teki Ligue 1:ssä seitsemän osumaa ja antoi yhdeksän maalisyöttöä.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Auto-onnettomuudessa jalkansa murtanut Michail Antonio palasi pelikentille
- Telegraph: Jack Grealish herättänyt Napolin kiinnostuksen
- Brighton hankki Italian maajoukkuetopparin
- Leeds hankkimassa Slovenian maajoukkuetopparin
- Chelsea avasi seurajoukkueiden MM-kisat heikon yleisömäärän edessä
- Chelsea kiinnostunut lupaavasta belgialaislaiturista
- Gareth Bale ja kumppanit yrittävät ostaa seuran Englannista
- Bournemouth löysi korvaajan Milos Kerkezille
- João Pedro Newcastlen kiikarissa
- Valioliiga-nousija Leeds teki kesän ensimmäisen hankintansa
- Gareth Bale ja kumppanit yrittävät ostaa seuran Englannista
- Chelsea avasi seurajoukkueiden MM-kisat heikon yleisömäärän edessä
- Manchester United asetti Rasmus Højlundille hintalapun
- Chelsea kiinnostunut lupaavasta belgialaislaiturista
- Valioliiga-nousija Leeds teki kesän ensimmäisen hankintansa
- Bournemouth löysi korvaajan Milos Kerkezille
- Brighton hankki Italian maajoukkuetopparin
- Manchester Cityn uusi hankinta tavoittelee Ballon d’Oria: ”Siksi olen täällä”
- Leeds hankkimassa Slovenian maajoukkuetopparin
- MEN: Manchester United edelleen luottavainen Bryan Mbeumon hankinnan suhteen