Guardian: Everton valmis myymään toiseksi parhaan maalintekijänsä – hintapyyntö 15 miljoonaa euroa
Kuva: Getty Images
Everton on valmis myymään Oumar Niassen eniten tarjoavalle. Asiasta kertoo The Guardian.
Kyseessä on Evertonin kauden toiseksi paras maalintekijä, joka on osunut tällä valioliigasesongilla tolppien väliin viisi kertaa. Peliaikaan suhteutettuna Niasse on ollut koko sarjan tehokkaimpia maalintekijöitä.
Guardianin tietojen mukaan Evertonin pyyntihinta Niassesta on 13 miljoonaa puntaa eli noin 15 miljoonaa euroa. Halukkaita ostajia ovat tiettävästi Crystal Palace, West Brom ja Brighton. Nyt kyse on siitä, mikä seura tarjoaa eniten ja mihin Niasse itse haluaisi siirtyä.
Everton osti Niassen 17,9 miljoonalla eurolla Moskovan Lokomotivista kesällä 2016. Viime kevääksi senegalilainen lähetettiin lainalle Hulliin ja hänen Everton-taipaleensa alkoi olla lopussa. Yllättäen Ronald Koeman otti miehen takaisin pelaavaan kokoonpanoon viime syyskuussa.
Tulosta on – etenkin peliaikaan nähden – tullut, mutta nokkimisjärjestykseen tuli merkittävä muutos tammikuun alussa. Everton osti isolla rahalla Cenk Tosunin, joten Niasselle ei ole enää käyttöä.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Newcastlen jättihankinnan syksy meni täysin penkin alle: ”Newcastle-urani alku on ollut kummallinen, mutta…”
- Ruben Amorim kommentoi Casemiron ja Harry Maguiren jatkosopimustilanteita
- Eddie Howe Newcastlen uudesta stadionista: ”99,9-prosenttisen varmaa”
- Fantasy Premier League: GW 18 – investoi tähän Liverpoolin hyökkäyspään pelaajaan
- Nottingham Forestin euromenestykseen johdattanut seuralegenda John Robertson on kuollut
- Miksi Valioliigassa pelataan vain yksi ottelu tapaninpäivänä? Tässä syy poikkeukselliseen ratkaisuun
- Thomas Frank kertoi mielipiteensä Tottenham-kapteenin ylilyönnistä
- Bruno Fernandes loukkaantui – Rúben Amorim vaatii muilta pelaajilta tasonnostoa
- John Terry: Chelsean hankittava kokemusta joukkueeseensa
- Andoni Iraola kertoi mielipiteensä Antoine Semenyon tulevaisuudesta
- Thomas Frank kertoi mielipiteensä Tottenham-kapteenin ylilyönnistä
- Miksi Valioliigassa pelataan vain yksi ottelu tapaninpäivänä? Tässä syy poikkeukselliseen ratkaisuun
- MD: Barcelonan ja Englannin maajoukkuetopparin sopimusneuvottelut loppuivat lyhyeen
- Bruno Fernandes loukkaantui – Rúben Amorim vaatii muilta pelaajilta tasonnostoa
- Andoni Iraola kertoi mielipiteensä Antoine Semenyon tulevaisuudesta
- John Terry: Chelsean hankittava kokemusta joukkueeseensa
- Enzo Maresca vahvisti: Chelsea-hyökkääjät palaavat kokoonpanoon viikonlopun huippuottelussa
- Mediatiedot: Tässä on Antoine Semenyon todennäköisin ostaja
- Arsenal eteni rangaistuspotkuilla liigacupin välieriin – Arteta ylpeä yhdestä asiasta: ”Kun sellaista tapahtuu…”
- Thomas Frank: Tottenham-pelaajien pidettävä itsestään huolta jouluna – ”Meillä olisi isompi ongelma, jos…”